keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Seiskoja, uutisia, huhuja

Fanien taloutta rasittava japanilaistrio Boris julkaisee uudet seiskatuumat syys-, loka- ja marraskuussa. Southern Lordilta kaikki kerrallaan tilaaville on luvassa marraskuun sinkun mukana ylimääräinen yksipuolinen seiska. Arvaatte varmaan missä päin nettiä meikäläinen aamulla klikkaili.

http://www.southernlord.com/

Maailman tämänhetkinen ekonominen tilanne näyttää kyntensä myös underground-musiikin saralla. Roadburnin Walter raportoi, että heillä on hieman vaikeuksia saada bändejä varmistettua ensi vuoden festareille. Orkesterit joutuvat miettimään, onko heillä mahdollisuuksia lähteä one-off-keikalle tai kiertueelle. Walter ja Jürgen lupailevat kuitenkin, että vuoden 2010 kattaus tulee olemaan vähintään yhtä hyvä aikaisempinakin vuosina ja mielenkiintoisia bändijulkistuksia seuraa pian.

Roadburnin MySpace-blogi



Clutch ja Kylesa tulevat marraskuussa Suomeen! Pari vuotta sitten, myös Nosturissa nähty, Clutchin keikka on edelleen erittäin korkealla ”parhaat klubikeikat” -listallani, joten tänään myyntiin tulevat liput menevät välittömästi hankintaan. Suosittelen myös varauksetta bändin Full Fathom Five -dvd:tä. Live-energia ja paatos ei paljoa paremmin voi välittyä olohuoneeseen.

http://meteli.net/uutiset/4095

Viime vuoden parhaan kotimaisen debyyttilevyn julkaissut, psykedeelistä doomia soittava, Dark Buddha Rising on korviini kantautuneiden huhujen mukaan valmistautumassa seuraavan tuplavinyylin julkaisuun. Jatkan paidalleni kuolaamista maistiaisia odotellessa.

http://www.varjotila.org/dbr/

2 kommenttia:

  1. Buddhan maistiaisia näköjään löytyy jo kotisivuilta. DOOM!!

    VastaaPoista
  2. On muuten toi TV-lupa kunnossa

    VastaaPoista