keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Magick still happens

Eilen töistä kotiin päästyäni eteisessä odotti ilmoitus, että postista on noudettavissa paketti. Sinänsä tässä ei mitään ihmeellistä vielä ole, mutta saatuani paketin käteen ja huomattuani, että lähettäjän kohdalla lukee Chile, pulssi kohosi ja kasvoille nousi tyrmistynyt ilme. Kotimatkalla joutui keräämään parin tuopin verran rohkeutta, että paketin viimein uskalsin avata. Sisältä paljastui kuin paljastuikin kolme kappaletta Reverend Bizarren Magick With Tears die hard vinyyliä sekä kolme KLV:n Niin musta on maa cd:tä.



Mitä ihmeellistä tässä sitten on? Magick With Tearsin julkaisusta vastasi chileläinen pikkulafka, joka keräsi helmikuussa 2008 ennakkotilauksilla helpot rahat pois RB-faneilta ja katosi kuin tuhka tuuleen. Tuohtuneet tilaajat ovat purkaneet tuntojaan RB:n keskustelufoorumilla jo 72 sivun verran aiheesta ja itse olin hyväksynyt rahojeni menetyksen. Voitte siis varmaankin uskoa hämmästykseni, kun lähes 2,5 vuotta paypalin vinkumisen jälkeen tilaamani levyt saapuvat.

Ja ennen kuin joku neropatti kommentoi kolmen levyn tilaamista, kyseessä on kimppatilaus postien jakamiseksi, eikä näitä levyjä tulla ebayssa näkemään.

Hikiset kinkerit lepakkoluolassa

Viime viikonlopun Helsingin helteille kontrastia tarjoili toista kertaa järjestetty Dooomstock. Alppipuiston ja Lepakkomiehen lämpötiloissa ei juuri kontrastia ollut, mutta kirkkaan kevätauringon ja pimeässä baarissa soitetun synkän musiikin välillä sitä löytyi.



Perjantaina kemut korkkasi Masteroid, joka on allekirjoittaneelle vain nimeltä tuttu. Bändin stoner rock kuulosti paikoin todella hyvältä, mutta sludgen kanssa flirttailut eivät oikein istuneet kokonaisuuteen. Puhtaat laulut miellyttivät korvaa, mutta sludge-kärinät jäivät hieman munattomiksi. Mukava uusi tuttavuus, jonka toivoisin pysyvän vahvemmin stonerin puolella.

Mr. Peter Haydenin kulmikas postrock/psykemetal kuulosti jälleen hyvältä ja arvaamattomalta. Teknisiltä kömmähdyksiltäkään ei vältytty, rumpalin crash lenteli miten sattuu ja basistin piuhat irtoilivat herran säntäillessä yleisön joukkoon. Hartaasti kasattua MRPH:n pitkäsoittoa sopii odottaa juhannukseksi.

Loppuilta menikin Alpparissa hankitun nestehukan korjailuun ja paskanjauhamiseen, joten kahdesta viimeisestä bändistä ei sanottavaa löydy. Aamulla oli jälleen könyttävä puistoon psykotrooppisessa ja peterhaydeenisessa seurassa valmistautumaan toisen illan doomeihin.

Lauantain lauteet lämmitteli Vinum Sabbatum, jonka Sabbath-rokkailu valitettavasti jäi itselle hieman taustamusiikiksi tuttujen moikkailulle. Sign of the Wolf -coveri sai kiinnitettyä huomion lavan suuntaan ja bändin EP on hankintalistalla.

Kahta samanlaista keikkaa en ole Templesiltä nähnyt, eikä myöskään Dooomstock tuonut tähän muutosta. Psykedeelisellä jamittelulla alkanut keikka tempaisi mukaansa välittömästi. Todella hikisessä Lepakkomiehessä tunnin mittainen setti alkoi loppua kohden tuntua todella raskaalta ja ehkä tällaisiin usean bändin iltamiin kolme varttiakin riittäisi. Templesin jamipotentiaali ja livetiukkuus ovat jo Suomen mittakaavassa huippuluokkaa.

Dark Buddha Risingin keikkaa odottelin vesi kielellä, sillä pikkulinnut lauloivat bändin soittavan vain ja ainoastaan uutta materiaalia. Viikon päästä studioon asteleva Buddha-jengi esitti täpötäydelle Lepakkomiehelle ilmeisesti tulevan pitkäsoittonsa alusta loppuun. Mitä tästä bändistä voi vielä sanoa? Transsiin lietsova synkkä psykedelia on näiden miesten hallussa paremmin kuin millään muulla orkesterilla. Älkää nukkuko Dark Buddha Risingin ohi, ostakaa levyt, käykää keikoilla.

Tornion doom-partio Fall of the Idols sai hieman epäkiitollisen tehtävän: soittaa Dark Buddha Risingin jälkeen. Illan päättänyt orkesteri kuulosti majesteetillisen raskaalta ja jylhältä, mutta omakin keskittymiskyky oli venytetty jo äärimmilleen tässä vaiheessa ja jo setin alkupuolella oli siirryttävä ulkopuolelle vilvoittelemaan.

Mukavat Dooomstockit, hyviä keikkoja, paljon tuttuja! Kiitoksia järkkääjille ja bändeille!