tiistai 14. joulukuuta 2010

Listoja asioista

En malttanut odottaa vuodenvaihdetta, että pääsen sohaisemaan muurahaispesää, joka 2010 top-listoina tunnetaan. Alla lyhyiden perusteluiden kera vuoden viisi parasta ulkomaista albumia sekä vuoden kolme kovinta musiikkivideota. Metelissä julkaistiin viime viikolla Toimituksen valinnat ja minä kirjoitin sinne Top 5 kotimaiset albumit vuonna 2010 listan, jonka voi tsekata täältä:
http://meteli.net/uutiset/4594



Top 5 ulkomaiset albumit 2010

#1 - Gnod drop out with White Hills II
Kun White Hillsin parhaus alkoi valjeta tänä vuonna, se oli menoa. White Hills on tämän blogin kirjoittajalle paras bändi vuonna 2010. Ykköseksi nostetaan Gnodin kanssa tehty kollaboraatio, joka sisältää neljä vinyylinposkea psykedeelistä junnausta, efektien kanssa temppuilua ja savuista haahuilua. Toisin sanoen: täydellisyyttä.

#2 - Massive Attack - Heligoland
Seitsemän vuoden hiljaisuus studiolevyrintamalla rikkoutui Heligolandin myötä. Triphop-pioneerien uusi levy jakoi mielipiteitä, itselle se taisi olla vuoden kuunnelluin albumi. Kalliin hinnan takia en ole raaskinut hankkia tätä vinyylinä, eli joulupukki, jos luet blogiani...

#3 - Swans - My Father Will Guide Me a Rope to the Sky
Nihilististä, pahaenteistä, vittumaista, painostavaa ja jossain jopa pilkahdus toivoa. Jep, Gira ja kumppanit ovat palanneet. Pysäyttävä albumi.

#4 - Sabbath Assembly - Restored to One
60-luvun kukkaishippien pimeämpää puolta valotetaan tällä mainiolla albumilla. Bändin sanojen mukaan yritetään voittaa pelko rakkaudella, tai jotain sinne päin. Jex pitää huolen, että Process Church Of The Final Judgment -kultin laulut saavat upean käsittelyn.

#5 - The Coral - Butterfly House
Vuoden poplevy pitää sisällään hienoja sävellyksiä ja flirttiä 60-luvun kevytpsykedelian suuntaan. Jokaisen tulisi kuunnella nimikkobiisin lisäksi ainakin Green is the Colour, She’s Coming Around ja North Parade.

Top 3 videot 2010

#1 - Mustangilla kruisailua, psykedeelisiä noitia, huuruisia rituaaleja ja vuoden kovin psykerockbiisi. Tarvitseeko enempää selitellä, miksi ensimmäinen sija on Black Mountainin Old Fangsilla?
http://vimeo.com/12829070

#2 - Kakkossijalla Suicide-samplella jyräävä M.I.A:n Born Free. Pysäyttävä lyhytelokuva.
http://vimeo.com/11219730

#3 - Kotimaista oivallusta pronssille, Uusi Fantasia, olkaa hyvä. Onhan tätä biisiä ja videota hypetetty jo tarpeeksi, mutta olen lähes varma, että Freemanin vierailu Liian myöhään -kipaleessa tullaan muistamaan olennaisena osana vuotta 2010.
http://vimeo.com/16092684

torstai 9. joulukuuta 2010

John Holmes

Viime perjantaina oli vuoden viimeinen raskaampi dj-keikka Lepakkomiehessä ja sunnuntaina vuoden viimeinen dj-keikka Riihimäellä, Joku Roti Recordsin pikkujouluissa. Jälkimmäisessä tuli soitettua lähinnä funkia ja leiskautettua stagedaivaus.



Lepiksessä oli livenä Maria, Caskets Open, Cardinals Folly sekä Vinum Sabbatum. Marian näin vihdoin ensimmäistä kertaa livenä, vuoden 2009 demoa olen diggaillut hemmetisti. Caskets Open veti ehkäpä parhaan heiltä näkemäni keikan.

Marian kitaristi, Tuomo, toivoi joskus alkuvuodesta Darksidessä minulta, että soittaisin Popedaa. Sanoin, etten omista yhtään Popedan levyä. Tuomo kysyi, että soitanko, jos hän lahjoittaa Popeda-vinyylin minulle. Lupauduin tähän. Tämä vinyyli toimitettiin Lepakkomieheen perjantaina. Olin sanani mittainen mies. Alla soittamani kappaleet aakkosjärjestyksessä.

Aqua Nebula Oscillator - Om Na Mio
Black Angels - Yellow Elevator #2
Black Sabbath - Fairies Wear Boots
Fleshpress - Spiral Filter Forcing You Down to Black Pyramid
High on Fire - Rumors of War
Hypnos 69 - Vendetta
Jussi Lehtisalo - Veljeni
Liquid Visions - Nightrider
Midnight - Berlin is Burning
Pentagram - Starlady
Popeda - John Holmes
Saint Vitus - Saint Vitus
Shrinebuilder - Pyramid of the Moon
Solace - The Disillusioned Prophet
White Hills & Gnod - Spaced Man
Wino - Secret Realm Devotion

lauantai 4. joulukuuta 2010

Soittolista torstailta

Lepakkomiehen dj-koppia tuli kulutettua jälleen torstaina sekä perjantaina. Perjantain keikasta ehkä ylihuomenna sana tai pari.

Torstaina Lepiksen lauteilla soittivat Möhömaha, Ural ja Smoking Barracudas. Möhömaha oli hauska uusi tuttavuus, isot miehet soittivat isojen miesten musiikkia huvittavilla teemoilla. Stonerjyräriffien päälle huudettiin biisejä, jotka kantoivat mm. nimiä Nuclear Sex Slave, Karate Pimp, Enter the Ninja ja Malmi One Night. Savukoneella koko kapakan sumeaksi tykittäminen nauratti myös allekirjoittanutta.

Illan muut bändit menivät väsymyksen johdosta hieman ohi korvien. Alla soittolista illalta:

Earth - Geometry of Murder
US Christmas - Wolf on Anareta
Master Musicians of Bukkake - Schism Prism
Monkey3 - Jack
Wooden Shjips - Aquarian Time
Hawkwind - Born to Go
-
Earthride - Fighting The Demons Inside You
Crowbar - Time Heals Nothing
Saint Vitus - Saint Vitus
Church of Misery - Cloud Bed
Cathedral - Birth Machine 2000
-
White Hills - Three Quarters
Monster Magnet - Lizard Johnny
Black Mountain - Old Fangs
-
Masters of Reality - High Noon Amsterdam
Queens of the Stone Age - If Only
Hermano - Our Desert Home
Clutch - The Elephant Riders
Boris - Farewell

perjantai 3. joulukuuta 2010

27.11.2010 ei unohdu

Electric Wizard –viikonlopusta ei ole vieläkään täysin toivuttu, mutta jotain ajatuksia on pakko raapustella ylös. Perjantaina Dungen veti Tavastialla mahtavan keikan. Gustav Ejstesin työskentely lukuisten instrumenttien kanssa oli jälleen kerran häikäisevää seurattavaa.

Dungen jälkeen siirtyminen Mega Therion klubille Attila Csiharin Void Ov Voicesin keikalle. Tässä vaiheessa Electric Wizardin Tas ja Shaun liittyivät seuraan. Keikan alussa Attilan väärinpäin laulaminen oli melkoisen demonista kuunneltavaa.

Psychotropic Caravan presents: Electric Wizard + Fleshpress + Swallowed



Mitä tästä lauantaista voi sanoa? Swallowedin nuoret klopit sahasivat helvetin liejuisen death metal –setin. Fleshpress on maailman tiukimpia livebändejä tällä hetkellä. Puolen tunnin setit ovat koettelevan intensiivisiä, mutta jättävät joka kerta janoamaan lisää. Electric Wizardin setti crowdsurfauksineen, budinkäryineen sekä savuavine kitaranuppeineen sai allekirjoittaneen herkistymään.

Kiitoksia omalle porukalle, bändeille ja jokaiselle paikalle saapuneelle. Tuskin unohdan tätä viikonloppua koskaan. Erikoismaininta Jonnelle maukkaista visuaaleista jälleen kerran.

Psychotropic Caravan löytyy nyt myös Facebookista:
http://www.facebook.com/psycaravan

Alla minun sekä Astron soittamat biisit Nosturissa 27.11.2010.

13th Floor Elevators: You're Gonna Miss Me
Angel Witch: Angel Witch
Aqua Nebula Oscillator: Girl
Aqua Nebula Oscillator: Om Na Mio
Arc Of Ascent: Cosmic Eye
Bathory: Enter the Eternal Fire
Black Angels: Bad Vibrations
Black Mountain: Druganaut
Black Sabbath: Black Sabbath
Black Sabbath: Sabbath Bloody Sabbath
Celtic Frost: Circle of the Tyrants
Christine 23 Onna: Acid Eater
Cloven Hoof: Cloven Hoof
Dark Buddha Rising: Ashtakra I
Dark Buddha Rising: Transperson II
Dragontears: Time of No Time
Gunslinger: Warhorse
Hills: Death 1
Jesters of Destiny: Diggin’ That Grave
Mercyful Fate: A Dangerous Meeting
Offworld: Black Magic
Pentagram: All Your Sins
Saint Vitus: Clear Windowpane
The Black Angels: Phosphene Dream
Trouble: The Tempter
Tuliterä: New Clarity
Ufomammut: Hellectric
Uusi Fantasia: Liian myöhään
Venom: In League with Satan
White Hills: Nothing Less
Witchfinder General: Friends of Hell
Zodiac Sunrise: Das Mushboobs
ZZ Top: Cheap Sunglasses

Kuva: Henri Hautamäki
http://gravehill.1g.fi/kuvat/

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

tiistai 30. marraskuuta 2010

Kierrätystä!

Blogin päivitys on hieman jäänyt erinäisten syiden takia, mutta Mega Therionin Thriftwax-illasta on pakko kirjoittaa. Päivän epistola oli, että jokainen kolmesta illan tiskijukasta sai 50 euroa käteen. Päivän aikana piti kierrellä levykaupoissa sekä kirppareilla ja ostaa kaikki illalla soittamansa musiikki. Sitä mukaa, kun biisejä soitettiin, soitetut vinyylit jaettiin paikalle olleille ihmisille!



Oma kierros starttasi Venla kirpputorilta, josta matka jatkui Hippie Shake Recordsiin ja sieltä Black and Whiteen. Vielä viimeinen levyostos Keltaisesta Jäänsärkijästä ja 50 eurosta oli jäljellä kolme ja levylaukusta löytyi 23 vinyyliä.

Huikean hauska ilta Friday baarissa levyjä soitellessa ja Marjan sekä Kallen biisivalintoja fiilistellessä. Huikean hieno konsepti, toivottavasti vastaavia iltoja tulee joskus jatkossa lisää. Alla meikäläisen soittamat kappaleet:

America - California Dreamin
Barbi Benton - Brass Buckles
Beatles - Day Dreamer
Black Sabbath - Black Sabbath
Blondie - Warchild
Deep Purple - Speed King
Depeche Mode - Never Let Me Down Again
Dio - Last in Line
Girlschool - Don't Call it Love
Hanoi Rocks - Dead by X-mas
Indeep - Last Night a DJ Saved My Life
Isaac Hayes - Theme From Shaft
Motörhead - Iron Fist
Peter Gunn theme (Henry Mancini)
Pink Floyd - Set the Controls for the Heart of the Sun
Prince - Purple Rain
Psychedelic Furs - Love My Way
Queen - Pain is so Close to Pleasure
Queen - Princes of the Universe
Scott McKenzie - San Francisco
Small Faces - Lazy Sunday
The Byrds - Mr. Tambourine Man
The Church - Under the Milky Way
The Cult - She Sells Sanctuary
The Jam - All Around the World
ZZ Top - Sleeping Bag

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Stygä van Halen vs. Jupster Highbe

Torstai vierähti Mega Therionin “Pohjolan tyttäret” iltamissa. Hyvää seuraa, korvaa miellyttäviä levyvalintoja ja loppuillasta mainiot tanssisessiot. Perjantaina saunanraikkaana illan agenda oli jälleen Mega Therion, tällä kertaa Mother Susurrus ja Obliteration livenä.



Lauantaina vein kummipojalleni 5-vuotissyntymäpäivälahjaksi Iron Maidenin Number of the Beastin sekä Nirvanan Nevermindin. Illalla oli Lepakkomiehessä Temples, Hero Dishonest ja Death with a Dagger, jonka seiskatuuman julkkareita juhlittiin. Raivokkaasta levymusasta vastasivat rajuakin rajummat ruuhkatukilla ja ilmakitaroilla varustetut herrasmiehet Stygä van Halen sekä Jupster Highbe. Maanisen vinyylisekoilun ja moshauksen lomasta löytyi napalminpolttama soittolista jälkimmäisen tiskijukan soittamista kappaleista. Löytyy tuttuun tapaan aakkostettuna blogipostauksen lopusta.

Tänään ohjelmaan on kuulunut lähinnä Islajan tuoreimman pitkäsoiton kuuntelua ja limpparin juomista. Melko kuvaaviin sunnuntaifiiliksiin FM3:n remiksauksella Islajan Suzy Sudenkidasta:
http://soundcloud.com/islaja/suzis-dreaming-smokers-mix

Lepakkomies, 20.11.2010 playlist:

Acid King – Electric Machine
Alice Cooper – I Love the Dead
Aqua Nebula Oscillator – Om Na Mio
Binario – E Ai Galera Voltei
Black Sabbath – Evil Woman
Black Sabbath – Heaven and Hell
Electric Wizard – Funeralopolis
Fu Manchu – Don’t Bother Knockin’ (If This Van’s Rockin’)
Grand Magus – Silver into Steel
Hypnos 69 – Vendetta
Midnight – Black Rock’n’Roll
Monster Magnet – Ghost Story
Motörhead – Bomber
Sabbat – A Cautionary Tale
Sabbath Assembly – Glory to the Gods in the Highest
Sabbath Assembly – Hymn of Consecration
Saint Vitus – The Psychopath
Slough Feg – Shakedown at the Six
Solace – Six-Year Trainwreck
Terrorama – The Omnipotence Paradox
Unearthly Trance – Servants of the Warsmen
ZZ Top – Beer Drinkers and Hell Raisers
ZZ Top – Cheap Sunglasses

lauantai 13. marraskuuta 2010

Top 10 musiikkihetket 2010

Vuosi vetelee viimeisiään, vielä on muutamia kovia keikkoja ja varmasti levyjäkin tulossa, mutta päätin kirjoittaa Top 10 musiikkihetket vuonna 2010 –listan jo tässä vaiheessa.

1. Roadburn
Earthlessin näkeminen kaksi kertaa viikonlopun aikana. Eyehategodin näkeminen kaksi kertaa viikonlopun aikana. Jex Thoth, Goatsnake, Death Row, Astra, Brant Bjork… Loistavaa seuraa ja täysin vallatonta hauskanpitoa. Junilla, lautoilla ja busseilla tulivuorenpurkauksen johdosta tehty kotimatkakin tuntuu tässä vaiheessa vuotta hulvattomalta muistolta.
http://meteli.net/uutiset/4374

2. Primavera
Loppukevään matka Barcelonaan Primavera-festareille parhaassa seurassa. Pixiesin ja Shellacin näkeminen ensimmäistä kertaa. Psykedeeliset keikat NEU!:lta ja Beak>:lta. The Xx, Pavement, Wire, Psychic Paramount, Built to Spill ja bailandoa aamuun asti joka päivä.
http://meteli.net/uutiset/4422

3. Psychotropic Caravan II
Orange Goblin, The Heads, Litmus, Big Naturals sekä kotimaiset bändit soittivat kahden päivän aikana mainiot keikat janoiselle stonerkansalle. Sunnuntaina viimeisiä kamoja Nosturista pois roudatessa takki tuntui tyhjemmältä kuin koskaan. Tätä oloa kesti viikon verran, ennen kuin tajusi kuinka loistavat kemut nämä olivat.
http://fi.myspace.com/psycaravan

4. White Hills
Tähän bändiin sisälle pääseminen ja tämän bändin parhauden tajuaminen. Tätä on turha alkaa selittelemään, ne ymmärtävät, joiden on tarkoitus ymmärtää.
http://www.myspace.com/whitehills

5. Club Mega Therion
Tämä klubi on tarjonnut henkisen pakopaikan lähes jokaisena torstaina laadukkailla teemailloillaan. Kaksi kohokohtaa voisi vuoden Mega Therioneista nostaa. Toinen on ehdottomasti Astron kanssa dj-setit Dark Buddha Risingin keikalla täällä ja Circlen Vaellus-biisin kuuleminen ensikertaa. Toisena Mega Therion Helavalkeat Bar Loosessa vappuna, hippidisko vailla vertaa, tuskin on tullut tanssittua yhden illan aikana näin paljon!
http://www.facebook.com/clubmegatherion

6. Amplifier Worship
Lokakuinen reissu Turkuun ei taaskaan ollut pettymys. Sigiriya oli mainio ja yleismeininki oli jälleen sekava ja vapautuneen hauska. Pienfestareiden järjestäjille kättä lippaan.
http://www.myspace.com/amplifierworshipfestival

7. Space Force One
Lahdessa juhlittiin mukavassa seurassa pari päivää psykedeelisen raskauden äärellä. Fleshpress osoitti jälleen olevansa maailman kovimpia livebändejä vuonna 2010. Pienfestareiden järjestäjille kättä lippaan myös tähän kohtaan.
http://www.myspace.com/spaceforceone

8. Old Fangs
Black Mountainin Old Fangs. Aivan huikea video sekä biisi! Myös lyhyellä varoitusajalla Tavastialla soitettu keikka oli päräyttävä. Harmi, että uusi Wilderness Heart –albumi ei säväytä muutamaa raitaa ja kansikuvaa lukuun ottamatta.
http://www.youtube.com/watch?v=YmbmOVunEcc

9. Nod Scene
Kuudetta kertaa Monster Magnet livenä ja vihdoin, VIHDOIN kuulin Nod Scenen! Kautta aikain allekirjoittaneen suosikki stoner rock -biisi. Screw you if you think i care… SMOKE!
http://www.youtube.com/watch?v=pc9LlSsg1_Q

10. We Forgotten Who We Are
Pelicanin March into the Sean jälkeen ei ole post rock –kipale kolissut näin vahvasti kuin Crippled Black Phoenixin I, Vigilante –albumin kakkosbiisi. We Forgotten Who We Are on pysäyttänyt maailman kymmeneksi minuutiksi useampana pimentyvänä syysiltana.
http://www.youtube.com/watch?v=lb3iIeh0Ruw

perjantai 12. marraskuuta 2010

Support your local club


Hauskaa viikonloppua kaikille. Saunanraikkaana uusi Mega Therion ”Audio Ritual Maniacs” t-paita päällä.

Support your favorite club!

torstai 4. marraskuuta 2010

Jex Thoth Kutosella

Loppuunmyyty, tuskaisen kuuma Kuudes Linja, kynttilöitä, suitsukkeita ja nainen viitassa. 70-minuuttinen keikka. Siis aivan loistava keikka. Jatkot aamuun asti. Kiitos Jex Thoth. Kiitos Blow Up The Gramophone.

Tampereen tämän päivän keikalle on ilmeisesti lippuja vielä jäljellä. Menkää katsomaan. Ja oululaiset sitten perjantaina.



Minähän siellä dj-kioskissa häärin koko illan, tässä aakkosjärjestyksessä illan aikana kuullut kappaleet:

13th Floor Elevators – Slip Inside This House
Amon Düül II – Eye Shaking King
Assemble Head in Sunburst Sound – The Slumbering Ones
Astra – The Weirding
Blood Farmers – Orgy of the Rats
Caskets Open – SWBD?
Circle – Vaellus
Crippled Black Phoenix – We Forgotten Who We Are
Current 93 – Bloodstreamruns
Electric Wizard – The House on the Borderland
Falcon – No Future
Godspeed You! Black Emperor – Nervous, Sad, Poor
Iron Butterfly – Flowers and Beads
Kap Kap – Door
Led Zeppelin – Achilles Last Stand
Morgan – Flying High
Mountain – Blood of the Sun
Pentagram – Smokescreen
Reverend Bizarre – The Gate of Nanna
Serpent Throne – Back Stabbeth
Spirit Caravan – Dreamwheel
The Coral – Green is the Colour
The Lamp of Thoth – You Will Obey
The Zombies – Beechwood Part
Trouble – Scuse Me
US Christmas – Wolf on Anareta
White Hills – Drift Away
Wigwam – Bless Your Lucky Stars
Wooden Shjips – We Ask You To Ride

tiistai 2. marraskuuta 2010

Space Force 1: Second Flight

Mielenkiintoiset viikonloppuriennot eivät ota loppuakseen ja hyvä niin. Ensi viikonloppu tulee rymyttyä Lahdessa, toista kertaa järjestettävillä Space Force 1 minifestareilla. Bändit soittavat Torvessa ja lauantaina alkuillan ohjelmana Pitkä Pubissa on Psychotropic Caravan –sällien sekoilua.



Perjantaina Torvessa esiintyvät YleX:lläkin noteerattu Tuliterä, Amplifier Worshipissa vihdoin meikäläisenkin vakuuttanut Demonic Death Judge sekä Taipuva Luotisuora, jota en olekaan nähnyt livenä puoleentoista vuoteen.

Lauantain iltaohjelmasta vastaavat viime lauantaina Lepakkomiehessä pysäyttävän kovan keikan heittänyt Fleshpress sekä toivottavasti riffijunnaukseen luottava, eikä Siluurikaudella seikkaileva Pharaoh Overlord.

http://www.myspace.com/spaceforceone

Heitetään loppuun vielä linkki Invisible Orangesin bloggauksesta, joka käsittelee Slough Fegin uutta albumia ja lyriikkaa hevimusiikissa yleisesti. Linkin takaa on myös mahdollista voittaa Slough Fegin uusi cd vastaamalla kysymykseen ”mikä on sanoitusten puolesta suosikkihevilevysi ja miksi?” Jäin tosissani pohtimaan tätä jo eilen illalla, enkä ole vieläkään päässyt lopputulokseen.

http://www.invisibleoranges.com/2010/11/slough-feg-the-animal-spirits/

maanantai 1. marraskuuta 2010

Amplifier Worship vitosesta toivuttu

Viides Amplifier Worship on takana ja omakin olo alkaa jo normalisoitua. Oli jälleen kerran aivan uskomattoman hauskaa! Ystäviä, tuttuja, kovia bändejä ja sekoilua. TVO:lta S-Osikseen siirtynyt festari toimi mainiosti myös uudessa osoitteessaan ja onhan se yleisön kannalta mukava, että bändi esiintyy lavalla.



Kummaltakin päivältä voisin yhdet bändit nostaa korokkeelle. Perjantaina väkevimmästä suorituksesta vastasi Baxter Stockman. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun bändin livenä näin, ja sarjisnörttien näköiset sällit hakkasivat kyllä niin vakuuttavan setin noise rockia, että olin täysin myyty.

Sigiriya ei turhaan ollut lauantain pääesiintyjä. Entiset Acrimony-papat esiintyivät lavalla itsevarmasti, varsinkin laulajan maaninen paahtaminen ja yleisön joukkoon syöksyily saivat eturiviläiset villiksi. Biisimateriaali kuulosti Acrimonylta, vaikka yhtään Acrimony-biisiä ei kuultu. Pitkällä kokemuksella soitettua, rouheaa stoner rockia ilman sen suurempia krumeluureja. Sigiriyan debyyttipitkäsoitto on jo purkitettu, joten lähitulevaisuudessa on syytä pitää korvat auki!



Ennen S-Osikselle siirtymistä lauantaina oli ohjelmassa Drink Up –päiväklubi, jossa allekirjoittaneen lisäksi Shrike ja Vekenator vastasivat levyjen pyörittelystä sekä iltaa varten tankkauksesta. Uusien ja vanhojen tuttavien kanssa rupattelu levyjen soiton lomassa oli mitä mainioin tapa viettää iltapäivä Turussa.

Vekelle kiitokset Drink Upin järkkäämisestä sekä sinne soittamaan kutsumisesta. Mattilalle helvetin isot kiitokset Amplifier Worshipin järjestämisestä! Toivottavasti nämä kemut saavat jatkoa, sillä muuten pörinäbilerintamalle jää valtava aukko täytettäväksi. Vuoden hauskimpia viikonloppuja! Tsekatkaa livekuvia myspacesta:

http://www.myspace.com/amplifierworshipfestival

torstai 28. lokakuuta 2010

Patonkiplaylist

Amplifier Worshipistä jo bloggausta kyseltiinkin ja sellaisen lupasin kirjoittaa, jahka elämä alkaa voittaa. Sen verran loistokkaat ja railakkaat kemut olivat, että veto on edelleen pois. Väsymykseen ei myöskään auttanut eilinen dj-keikka Lepakkomiehessä, jossa kaksi ranskalaista, I Pilot Dæmon ja Time To Burn, sekä kotimainen Dead in the Water soittivat.

Keikoista kirjoittamiseen ei energia riitä vieläkään, joten tyydyn vain laittamaan oman playlistini alle:

Warhorse – Black Acid Prophecy
Ufomammut – Stigma
Burning Witch – History of Hell
Bongzilla – Amerijuanican
Asbestos Death – Nail
Stumm – Chokehold Narcosis
Sourvein – Shipwrecked
Zoroaster – Dog Magic
Eyehategod – My Name is God (I Hate You)
Hebosagil – Ei ole
Godflesh – Tiny Tears
Talbot –Observer X
Cavity – Fuck Diablo
Crippled Black Phoenix – We Forgotten Who We Are

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Psychotropic Caravan presents: ELECTRIC WIZARD (UK), FLESHPRESS, SWALLOWED




Psychotropic Caravan yhdessä ELMUn kanssa tarjoavat marraskuun loppuun ultraraskaan lauantain, kun 27. päivä Nosturin lavalle nousevat Electric Wizard, Fleshpress sekä Swallowed.

Vuonna 1993 perustettu dorsetilaisbändi Electric Wizard on julkaissut muun muassa genressään kulmakivenä pidetyn Come My Fanatics… -pitkäsoiton sekä maailman raskaimmaksi albumiksikin tituleeratun Dopethronen. Doom metaliinsa okkultismista, kauhuelokuvista ja kannabiksesta vaikutteita imevä nelikko on parhaillaan viimeistelemässä seuraajaa vuonna 2007 ilmestyneelle Witchcult Todaylle. Bändin järjestyksessään seitsemännen, Black Masses -albumin on määrä ilmestyä 10.11. Electric Wizard on viimeksi nähty Suomessa 2009 Oulun Jalometallissa ja 2006 Tavastialla.

Kulttimainetta ympäri maailmaa nauttivan Fleshpressin musikaalinen spektri ulottuu raskaasta sludgesta black metal –flirttailuiden kautta äärimmäisen psykedeelisiin, jopa krautrock-vaikutteita omaaviin hypnoottisiin junnauksiin. Suomen sludge-pioneerien livekunto on vuonna 2010 hengästyttävän kova, siitä esimerkkinä muun muassa Church of Miseryn lämppärikeikka loppuunmyydyllä Kuudennella Linjalla.

Illan tuoreinta antia tarjoaa Swallowed. Nuoresta iästään huolimatta orkesteri soittaa vakuuttavan liejuista death metalia, josta Autopsyn ja Nihilistin fanit saavat taatusti brutaalin päiväannoksensa tyydytettyä.

Paikalla tunnelmaa luomassa ovat myös Psychotropic Caravan tiskijukat sekä luonnollisesti aiheeseen sopivat projektiot.

Lipunmyynti alkaa Tiketissä sekä Lippupalvelussa keskiviikkona 20.10. ja liput konserttiin maksavat 22 euroa. Tapahtuma on ikärajaton, täysikäisille rajattu anniskelualue.

Psychotropic Caravan presents:
ELECTRIC WIZARD (UK)
FLESHPRESS

SWALLOWED

La 27.11.2010
Klo 20:00
Nosturi, Helsinki

22 € | S/K18

http://www.myspace.com/psycaravan

tiistai 19. lokakuuta 2010

Viikonloppuna: Amplifier Worship V

Yksi pörinäosaston vuoden odotetuimpia tapahtumia, Amplifier Worship, on jälleen ovella! Järjestyksessään viidennet kemut juhlitaan tällä kertaa TVO:n kuoppaamisen takia S-Osiksella Turussa. Tänä viikonloppuna on ohjelmassa siis jälleen kaksi päivää syksyistä bailandoa mitä mainioimmassa seurassa.



Bändibuukkauksista päällimmäisenä on pakko mainita Sigiriya, eli lähes kokonaan legendaarisen Acrimonyn miehistön sisältävä stonerbändi. Acrimonyn Tumuli Shroomaroom kuuluu omissa kirjoissa olennaisena osana stoner rockin historiaan ja toivoisinkin, että Sigiriya paiskaisi Turussa parilla coverilla yleisöä. Sigiriyan kaksi Soundcloudissa sijaitsevaa biisiä ovat molemmat hyviä, eikä epäilystä ole muustakaan materiaalista, mutta Acrimonya ei tullut nähtyä ikinä livenä ja tätä lähemmäs sitä tuskin pääsee.

Lauantai-iltapäiväksi on jälleen ohjattua juomista, sillä Cosmic Comic Cafessa kello 15-20 raikaa tunnelmaan sopivat levyt meikäläisen, Shriken sekä Vekenatorin toimesta. Tervetuloa!

Koko Amplifier Worship ohjelma ja Sigiriyan musanäytteet löytyvät alla olevista linkeistä:

http://www.myspace.com/amplifierworshipfestival
http://soundcloud.com/sigiriya

torstai 14. lokakuuta 2010

Lehtisalo x3

Tuotteliaana miehenä tunnettu miljoonan julkaisun ja tuhannen projektin Jussi Lehtisalo muisti allekirjoittanutta paketilla, joka sisälsi herran ensimmäisen soololevyn, Circlen uuden cd:n sekä Arkhamin Kirjaston seiskatuuman. Koska Circlenkin julkaisutahti sekä itsesensuuri ovat olleet vauhdikasta seurattavaa, päätin blogata ensikuuntelun fiilikset jokaisesta.



Circlen Rautatie oli laitettava ensimmäisiksi tulille. Kaksi kappaletta tästä olen aiemmin kuullut, joten ei tämä täysin ensikuuntelu ole. Kansilehden tuoksu tuo nostalgisia mielleyhtymiä. Vaellus, jestas miten hyvä biisi! Santtu tämän minulle ja muille Mega Therionissa olleille soitti syyskuun lopulla. Jumpe miten hyvä riffi! Ja Rättö, Rättö on kyllä täydellinen heavy-laulaja! Psykedeliaa, hemmetti soikoon! Tähet! Jotain tuttua tässä biisissä on, turvallista ei! Olisipa toi kappale kestänyt pidempään. Lääke ja Pelkkä meno olivat himmailun ja hämyilyn välillä tasapainottelevia kipaleita, Lautatarha silkkaa hämystelyä. Varauksetta suosittelen tätä levyä. Porin suuntaan vinkkiä, että vinyyliä vähän äkkiä.

Kokeillaanpa Arkhamin Kirjasto, eli Lehtisalon ja Samae Koskisen mystinen duo, seuraavaksi. Hui, onpas paljon staattista sähkö seiskatuumassa. Rajua menoa ja örinälaulua. Haha, b-puoli lähtee black metal -riffillä! No joo, hauskaa kohkausta, mutta totuuden nimissä on sanottava, että tuskin kovin usein tämä EP vierailee levylautasellani.

Jussi Lehtisalon Rotta viimeiseksi. Olen huono kuvailemaan tuoksuja, mutta tämä vinyyli tuoksuu kyllä virkistävältä. Kerrassaan miellyttävää. Putosinpa Rotan maailmaan välittömästi. Havahduin ensimmäisen, yhdeksänminuuttisen Veljeni-kappaleen loppumiseen. Rauhallista maalailua ja taisi siellä huuliharppuakin olla. Näköjään toimi, koska jossain muualla olin tuijottelemassa horisonttiin. Taustalla humiseva efekti ja rauhallinen, hypnoottinen maalailu. Näillä eväin matkustetaan koko vinyylinmitta. Onneksi ei ollut hellalla mitään, pohjaan olisi palanut. Hieman puskista tämä tuli kaiken NWOFHM-materiaalin jälkeen. Hieno albumi.

http://www.ektrorecords.com/

maanantai 11. lokakuuta 2010

Neula, kulho, Mattila

Kuuntelemattomien levyjen pinon kasvaessa 30 vinyyliin, oli vihdoin aika skarpata ja käydä poimimassa uusi neula levariin. Taitaa pari iltaa mennä visusti tuoreiden levyjen parissa, mikäs sen mukavampaa. Nopea maanantaibloggaus valokuvineen ja linkkeineen, ennen musiikin maailmaan heittäytymist, olkaa hyvä.



Perjantaina vastaanotin vuoden ensimmäisen joululahjan. Kirpparilaarin vinyyli oli ystävän käsittelyssä saanut uuden muodon ja toimii nyt pöydälläni kulhona. Kiitoksia Töölön suuntaan!



Black Mountainin uudesta albumista raapustelin Meteliin arvion:
http://meteli.net/uutiset/4541

Ensi viikolla bailattavien Amplifier Worship -festareiden järkkääjän ja muutenkin mukavan Jukka Mattilan haastattelua Radio Noisessa:
http://www.noise.fi/

Laitetaanpa vielä blogiinikin tämä ultraviileitä kuvia sisältävä Life-lehden kuvareportaasi Hell’s Angelsista 1965:
http://www.life.com/

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

24.9.2010


Psykedeelistä rockia levyiltä aamuyöhön asti. Rikkinäisillä tuopeilla vuorattu lattia. Täpötäysi baari ja liian vähän henkilökuntaa. Kiitettävä määrä ystäviä. Kolossaalisen raskas Dark Buddha Rising. Mukava uusi tuttavuus Spiderpact. Mustetta ja verta. Pimeä valaistus ja leijuva savu. Näistä on hyvät kemut tehty. Oli kunnia olla osana.

torstai 23. syyskuuta 2010

Myyntipuheet top 1


"Electric Wizard are back! Their seventh full-length album for Rise Above Records sees this now legendary band enter into a new era. Still the heaviest band on the planet, this time around there is a stronger emphasis on song structure and musicianship than on previous outings. Black Masses is an encyclopedia referencing the history heavy metal from the Kinks to right through to Bathory, thematically governed by occult knowledge passed down from their ancestors.

A trip through every aspect of everything thats cool about underground drug-rock from the head-spinning Satanic Psychedelia of Patterns of Evil through to the NWOBHM on LSD churning of Turn off your Mind Black Masses is the album Electric Wizard always threatened to make. It’s here, and listening to the end of the world was never meant to sound this good!"

Tuplavinyylistä lähti tilaus sisään välittömästi tämän luettuani.

Huh huh.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Tämän viikon meno- ja kuunteluvinkit

Kohtuullisen harvoin naamaansa julkisesti näyttelevä Dark Buddha Rising saapuu perjantaina 24.9. Helsingin Friday Bariin keikalle. Tämän hetken mielenkiintoisimmista klubi-illoista vastaavan Club Mega Therionin ensimmäisessä Friday Night Livessä nähdään myös Spiderpact. Levymusiikista valomerkkiin, eli puoli kahteen asti, huolehtivat kutsuvieraina Psychotropic Caravan tiskijukat, pääosin allekirjoittanut sekä Astro.



Sisäänpääsy maksaa neljä euroa, eli yhden tuopin verran, joten tulkaapa tsekkaamaan meininki ja aina mahtava Dark Buddha Rising! Laitetaanpa vaihtelun ja ainaisten MySpace-linkkien vuoksi Mega Therionin Facebook-sivun linkki, josta Facebookilliset ihmiset voivat klikata ”Like” ja pysyä ajan tasalla tämän leirin kuulumisista.

http://www.facebook.com/clubmegatherion

Tämän hetken kovimpiin psykedeelisiin rock-orkestereihin lukeutuva White Hills on edelleen aika kuriositeettikamaa, joten bändin mainitseminen ilman mitään tähdellistä syytä silloin tällöin ei varmasti tee hallaa tämänkään blogin lukijoille. Törmäsin aiemmin tänään linkkiin, jonka jaan nyt teille. Alla olevan linkin takaa löytyy The Village Voicen Yes In My Backyard -juttusarjan tuore White Hills haastattelu sekä ladattavana yhtyeen mainio kahdeksanminuuttinen Three Quarters -biisi. Klikkaa, lataa, kuuntele, lue:

http://blogs.villagevoice.com/

maanantai 20. syyskuuta 2010

Keikkaa pukkaa!

Kovat keikan sen kun jatkuvat. Jo viidettä kertaa järjestettävä Amplifier Worship pörisee Turussa 22. ja 23. lokakuuta. Ehdottomasti mielenkiintoisin artisti kemuissa on Sigiriya, jossa vaikuttaa karvanaamoja Acrimonysta ja Iron Monkeysta. Saatavilla olevat parit maistiaisbiisit kallistavat vaakaa musiikillisesti Acrimonyn suuntaan, joka kyllä allekirjoittaneelle kelpaa! Itse olen Shriken ja Vekenatorin kanssa Amplifier Worship Drink Up -klubilla tahdittamassa pohjienvetoa vinyyleillä.

http://www.myspace.com/amplifierworshipfestival
http://soundcloud.com/sigiriya



Blow Up The Gramophone jatkaa hienojen bändien tuomista Suomeen. Marraskuun alussa Jex Thoth kiertää Helsingistä Tampereen kautta Ouluun. Kerran orkesterin nähneenä suosittelen kaikille psykedeelisen ja tunnelmallisen doomahtavan musiikin ystäville keikoille saapumista. Helsingin keikalla dj-kopissa jälleen yours truly stressaamassa, osaanko soittaa Jessican suosikkikipaleita.

http://www.myspace.com/jexthoth

Jex-keikan jälkeen onkin edessä Lahden reissu. Space Force 1: Second Flight juhlitaan marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Torvessa ja Pitkä Pubissa. Bändirosterissa on Fleshpressiä, Pharaoh Overlordia ja muuta mukavaa. Dj-tehtävistä paikalla vastaa mm. Psychotropic Zonen sällit meikäläisen kanssa.

http://www.myspace.com/spaceforceone

Space Forcea seuraavalla viikolla onkin stonerkeikka, jossa ainoa allekirjoittaneen vastuualue on bailando! Monster Magnet saapuu rokkaamaan Nosturin 10. marraskuuta ja itse odottelen uusien sekä vanhojen biisien kuulemista jälleen kerran livenä. Odotukset uutta albumia kohtaan eivät ole kovin korkealla Wyndorfin kommenttien johdosta, mutta livenä Magnet on ainakin tähän asti palkinnut.

http://www.myspace.com/monstermagnet

Dungenin ja Godspeed You! Black Emperorin keikoille löytyy myös liput, mutta jätetäänpä niistä jaarittelu tulevaisuuteen. Synttäreitäni juhlistan perjantaina 7.1.2011 Lepakkomiehessä kovien orkestereiden ja tiskijukkien kera! Toivottavasti vieraitakin saapuu paikalle. Mutta niistäkin bileistä tuonnempana lisää!

torstai 9. syyskuuta 2010

Päräyttävät italiaanot

Ufomammut kävi tuhoamassa Kuudennen Linjan. Soundcheckiä hymyssä suin seuranneena jouduin laittamaan parit tekstiviestit, että laittakaa kiviä taskuun, kun tulette paikalle, ettei äänenpaine vie mennessään. Sen verran vakuuttavaa jyräystä power trio päästi ilmoille.



Keikka alkoi Stigmalla, joka oli äärimmäisen hieno yllätys, koska odotin bändin soittavan Even alusta loppuun heti kärkeen. Stigman kellottaessa 3:35 suurin osa yleisöstä sai varmasti orgasmin ja/tai turautti paskat housuun, niin mahtava on Ufomammutin soundi tennareiden koskettaessa säröpedaaleihin.

Idolumin avausbiisin jälkeen lähdettiin seuraamaan tarinaa Evestä. Edelleen olen sitä mieltä, että kyseessä on Ufomammutin ehkäpä vaisuin teos, mutta livenä jyrisi paikoin siihen malliin, että Richterin asteikolla mitattiin ennätystuloksia. Screenillä pyöri psykedeelistä käppyrää sekä liekkiä ja Ufomammut pyyhki loppuunmyydyllä Kutosella lattiaa. Haltioitunut ja hikinen yleisö ei päästänyt italialaisia alas lavalta ja silminnähden tilanteesta nauttiva trio soitti vielä debyyttilevyltään Satanin.

Bändi on tänään Jyväskylässä, perjantaina Oulussa ja lauantaina Turussa. Tämän tosin blogini lukijoista valtaosa varmaan tiesikin. Menkää katsomaan.

Itse soitin levyjä ennen ja jälkeen keikan. Kikkailuksihan se meni, sillä toisen levarin neula oli hajoamispisteessä. Mitään soittolistaa en jaksanut kirjoitella, mutta Circlen, Saint Vitusin ja US Christmasin välimaastossa liikuttiin.

Kuva lainattu lupaa vastaan täältä: http://picasaweb.google.com/jujohama

EDIT: Kommenteissa kyseltiin jo pariakin biisiä, joten tässä tämä soittolista nyt on. Ei soitto-, vaan aakkosjärjestyksessä:
EDIT2: Tom Waitsin biisi vaihdettu oikeaan, thanks to Mika

Acrimony - Hymns to the Stone
Amon Düül II - Phallus Dei
Black Mountain - Let Spirits Ride
Black Mountain - Old Fangs
Black Sabbath - A National Acrobat
Cathedral - Death of an Anarchist
Circle - Point
Circle - Suddenly
Electric Wizard - Saturn's Children
Farflung - Silver Shrooms
Fleshpress - Pillarsin c-puoli
Gnod / White Hills - Drop Out
Hawkwind - Born to Go
Jex Thoth - Mr Rainbow
Liquid Visions - Fragile Illusions
Monkey3 - Numb
Monster Magnet - Superjudge
Om - Bhima's Theme
Pentagram - Starlady
Saint Vitus - White Magic / Black Magic
Serpent Throne - Veil of the Black Witch
Sir Lord Baltimore - Kingdom Come
The Heads - Mao Tinitus
Tom Waits - What's He Building?
US Christmas - In the Night
Witchfinder General - Burning a Sinner
Wooden Shjips - Aquarian Time

maanantai 30. elokuuta 2010

Pöytä rokkaa!

Kahdeksan kuukauden pöydättömyys on ohi, kun sunnuntaina reippaiden ystävien kanssa mukavalta kaverilta pöytä kämppääni kannettiin. Pyökki muuttui tänään liimalakan sekä hyvän seuran avustuksella julisteiden ja flyereiden päällystämäksi.



Viimeisten kuprujen oikominen ja lopullisen kerroksen sutiminen tapahtuu lähitulevaisuudessa, jahka askartelukaupasta lisää kyseistä tököttiä ehdin hakemaan. Svart Recordsin Reverend Bizarre -juliste näyttelee keskeistä osaa pöydän pinnalla, Mega Therion klubin julisteet puolestaan täyttävät suurimman pinta-alan ja omista kemuista on vain pieniä flyereitä siellä sun täällä. Kyllä nyt kelpaa juoda kahvia pöydän ääressä!

torstai 26. elokuuta 2010

Erään ihmisen matka Mr. Peter Haydenin rinnalla

”Kuka Peter Hayden on?” Tämän kysymyksen minulle esitti eräs keikkajärjestäjä kesäisellä terassilla Helsingissä Vaasankadun varrella. Tähän kysymykseen ei itsellenikään ole vielä täyttä selkeyttä, vaikka herran nimeä kantava orkesteri on ollut elämässäni läsnä jo lähes kahdeksan vuoden ajan.

Ensikosketukseni Mr. Peter Haydenin kokoonpanoon tapahtui 2003 talvella Riihimäen varuskunnassa, huomatessani, että eräällä leppoisalla ikätoverillani on mielenkiintoinen musiikkimaku ja hän olikin vähän väliä lainaamassa levyjä allekirjoittaneelta. Pian kävi ilmi, että hän soittaa bassoa orkesterissa nimeltä Mr. Peter Hayden ja pääsin kuuntelemaan omaa suuntaansa etsivän orkesterin cd-r-julkaisuita, joita ei ilmeisesti diskografiaan lasketa.

Vuonna 2005 julkaistua Nothing Compares to the Value of the Knowledge We Possess cd-r EP:tä muistelen lämmöllä, vaikka itsellä ei kyseistä julkaisusta ole tallella kuin kannet. Tällä julkaisulla MRPH oli tullut erään tien päähän ja astunut ulos lapsenkengistään. Bändi oli löytänyt oman sekoituksensa post-metalin maalailua, doomin synkkyyttä, vaikeaselkoista psykedeliaa sekä välillä progressiivista heittäytymistä. Näihin aikoihin tutustuin myös muuhun MRPH-miehistöön ja näiltä vuosilta on jäänyt muistikuvanrippeitä huuruisista keikoista sekä sekavista jatkoista.

First Cycle Complete seiskatuumalla Mr. Peter Hayden oli edellistä post-rockimpaa ja kuultiinpa tällä julkaisulla muun muassa saksofonia ja naislaulua. Planet Caravan klubillamme järjestetyllä Mr. Peter Hayden ja Galacticka keikalla päivänvalon näki edellä mainittujen yhtyeiden split 10”. MRPH:n puoli oli synkästi nytkähtelevää ja pahaenteistä instrumentaalimaalailua. Keikka klubilla puolestaan sisälsi arvaamattomia elementtejä, kitarankaulalla lävistettyjä vahvistimia ja paljaita takapuolia.

Näiden herrojen seurassa ei tylsiä hetkiä ole juurikaan tullut koettua, oli kyse keikoista Tampereen juottoloissa tai Ilosaarirockin leirintäalueesta, jossa sain maistiaiset Faster Than Speed pitkäsoitosta yli vuotta ennen varsinaista julkaisua. Hartaissa tunnelmissa suoritettu kuuntelutilaisuus päättyi hetkellisesti turvallisen junnausosuuden jälkeiseen oksentamiseen. Keikoilla on nähty stagedaivauksia, uhkaavaa käytöstä, soittimien lentelyä, korppeja, kusta ja vaikka mitä, jonka olen jo unohtanut tai sulkenut mielestäni. Ehkä hieman rauhallisempi, mutta sitäkin tiukempi keikka nähtiin Psychotropic Caravan Festival II:n lauteilla Nosturissa. Arvaamattomuutta oli ilmassa puolestaan taas hikisen Lepakkomiehen Dooomstockissa.

Winter Records on nyt julkaissut Mr. Peter Haydenin debyyttipitkäsoiton, josta itsellä on vasta cd-r-kappale. Mikäli synkkä ja raskas riffittely yhdistettynä psykedeeliseen maalailuun ja progressiivisen arvaamattomiin ratkaisuihin kiehtoo edes ajatuksen tasolla, suosittelen vilpittömästi tutustumaan orkesteriin.

Helsingissä Elokuussa 2010,
Jukka Hätinen

maanantai 23. elokuuta 2010

15 albumia

Facebookissa minua on tagattu kiertokirjeeseen (kiitoksia Tero, Annika, Allu ja Ilkka), jossa pyydetään listailemaan sen kummemmin miettimättä 15 albumia, jotka tulevat mitä luultavammin pysymään rinnallasi elämän loppuun asti. 15 on kyllä niin vähäinen määrä, että klassikko-osastolla on visusti pysyteltävä. Allekkain listattujen albumien määrän kasvaessa kymmenen hujakoille, hikipisarat alkoivat kertyä ohimoille, sillä eihän tähän tule mahtumaan tarpeeksi levyjä millään!



Kattauksesta tuli kohtalaisen monipuolinen, eli potentiaalisesti tällaista levypakettia voisi pitää mukana aina, esimerkiksi autiolle saarelle joutumisen pelossa. Eilen illalla koottua listaa nyt silmäillessä, loistaa poissaolollaan Napalm Deathin Scum, Darkthronen Transilvanian Hunger ja Cathedralin The Carnival Bizarre, jotka ehdottomasti pitäisi tuonne mahduttaa.

15 albumia, joiden soidessa ratsastan Valhallaan:

Black Sabbath - s/t
Depeche Mode - Violator
DJ Shadow - ...Entroducing
Dr. Octagon - Dr. Octagonecologyst
Funkadelic - s/t
Hawkwind - Space Ritual
Iron Maiden - Killers
Kyuss - Sky Valley
Led Zeppelin - II
Massive Attack - Mezzanine
Monster Magnet - Superjudge
Motörhead - Bomber
Pixies - Doolittle
Zeke - Death Alley
ZZ Top - Tres Hombres

ps. Meteli.netissä on meikäläisen kirjoittama raportti Flow Festivalilta. Lätinää muun muassa Tomi Leppäsen parhaudesta:

http://meteli.net/uutiset/4492

Muutoksia

Laiskan maanantain kunniaksi päätin tuulettaa blogini ulkoasua freesimpään suuntaan. Kyseessä on aika huoletta puuhasteltu pikatunkkaus, joten muutoksia ja hienosäätöä varmastikin vielä tulee. Kuvat ja tekstit taittuvat toistaiseksi epämiellyttävästi ja otsikkokuvassa näkyy otsikkoteksti, jonka kyllä pitäisi olla läpinäkyvä. Vinkkejä ja kommentteja otetaan mielellään vastaan.



Parin Black Sabbath -albumin lisäksi mainitussa otsikkokuvassa on Gnodin ja White Hillsin tuore kollaboraatiolevy. 11 hampuusia jamittelevat NEU!:n krautrockin ja Hawkwindin space rockin henkeen kahden vinyylinmitan verran, joten uskotte varmasti, että psykedeelinen trippi on luvassa. Useammin kuin kerran tai pari on tätä kuunnellessa ajantaju hämärtynyt ja huomaa jossain vaiheessa tuijottaneensa tyhjyyteen ties kuinka kauan. Gnod drop out with White Hills II on niitä äänitteitä, joiden nauhoitussessioissa toivoisi olleensa istumassa nurkassa sohvalla.

http://www.myspace.com/whitehills
http://www.myspace.com/gnodgnod

Uudella ilmeellä lähtee myös Club Mega Therion tähän syksyyn. Uusitun logon lisäksi ohjelmassa perinteisiä klubi-iltoja, muutama livekeikka ja ensimmäinen perjantaina järjestetty Mega Therion. Kyseisenä perjantaina Fridayssa esiintyvät aina huikea Dark Buddha Rising sekä Spiderpact ja levymusiikkia tarjoilevat paikalle kutsutut Psychotropic Caravan tiskijukat, eli muun muassa allekirjoittanut. Käykää tsekkailemassa syksyn Mega Therion ohjelma:

http://www.myspace.com/megatherionclub

perjantai 20. elokuuta 2010

Vuoden levy saattaa olla...

...aivan tolkuttoman kauan odotettu Solacen A.D., joka viimeinkin on pihalla myös vinyylinä! Täytyy todeta, että pientä fanipoika-asennettakin tässä saattaa piillä, mutta tämän rikollisen aliarvostetun newjerseyläisbändin kolmas pitkäsoitto ylittää kaikki kovat odotukset, joita sille olen vuosien saatossa kasannut.



A.D.:llä Solacen papat ovat räyheämpinä kuin koskaan! Avausraita The Disillusioned Prophet ottaa välittömästi riffijyrällään luulot pois ja pyyhkäisee jalat alta. Seuraava biisikään ei hengähdystaukoa anna, vasta Six Year Trainwreckillä ja Za Gammanilla rullataan letkeämmällä stonermenolla. Tosin Solacen yhteydessä puhuttaessa ”letkeästä stonermenosta”, tarkoittaa se silti jonkinasteista turpaanvetoa. Jos groovaaviin riffittelyihin ehtii tuudittautua, The Skull of the Head of a Man tulee ja potkii kylkiluut paskaksi.

Tunnin verran isojen karvaisten miesten kitaraselkäsaunaa, vihreän savun varjosta soivia sooloja, kaljanhuuruista mikrofoniin mouhoamista, vähintään viisiminuuttisia kappaleita, joita ei takuulla radioaalloilla kuulla. Näistä on A.D. tehty. Vuoden 2010 parhaimmistoa, ehdottomasti!

Solacen pulit ovat tietenkin niin vittumaisia jätkiä, ettei heidän MySpacessa ole yhtään uutta biisiä, mutta tutustukaa tähän bändiin, mikäli se ei vielä ole hallussa! LOW LIFE - DIE DRUNK!

http://www.myspace.com/solacedoom

Jex Thothin Witness EP:stäkin pitää muutama sananen kirjoittaa, kun se kerran tuohon samaan valokuvaan Solacen kanssa piti tunkea. Kaksi uutta biisiä taattua Jex Thothia ja Slapp Happy coveri Mr. Rainbow, jonka tunnelma on kerrassaan mystisen upea. Keikkaakin tulossa Suomeen ja Jessica on edelleen ihana jne jne äääääh, kuunnelkaa Solacea!!!

http://www.myspace.com/jexthoth

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Ufomammut - Eve

Paskaa tulee satamaan niskaan, mutta Ufomammutin Eve on tämän vuoden kovin pettymys levyrintamalla. Tuota italialaisten raskaan psykedelian murjojien uusinta on tullut nyt pyöriteltyä levysoittimessa, mutta hieman kylmäksi jättää. 45-minuuttinen kappale sisältää tunnistettavaa maalailua ja jurnutusta, mutta varsinaista Ufomammutia, eli kivitaloja pölyksi runnovia riffejä, pahaenteistä groovea sekä kosmisesta haudasta kaikuvaa laulua kuullaan vasta b-puolella.



A-puolen himmailun vaihtaisin empimättä “biiseihin” ja b-puolellakin olisi saksille töitä. Eihän tämä missään nimessä huono albumi ole. Ehkä odotukseni yhden suosikkitrioni tuotokseen olivat astraalitasolla ja täysin ulottumattomissa. Ehkä nämä helteet eivät ole optimaalisinta aikaa tälle musiikille. Ehkä olen vähän tyhmä ja teidän kannattaisi lukea esim. Imperiumista Shriken 10-/10 arvio levystä.

http://www.ufomammut.com/

Olin viime torstaina Lepakkomiehessä Tuliterä + The Torsors + Taphead –keikalla soittelemassa levyjä. Tapheadin ambient ei tehnyt suurta vaikutusta näissä olosuhteissa, ehkä enemmänkin himassa yksin kuunneltavaa surinaa. Tuliterä oli kovassa iskussa ja biisit kuulostavat livenä hevimmiltä kuin levyltä, bändin jokaisella keikalla tosin toivoisin näkeväni jonkin sortin visuaaleja. The Torsorsin hc/grind-kohkaus oli mukavaa seurattavaa! DJ-keikkaa varten pakkasin mukaan yhdeksän levyä, eli toivebiisejä oli kohtuullisen turha esittää. Soittolista meni kutakuinkin näin:

Gnod / White Hills – The Secret Society of Ants
Gnod / White Hills – Spaced Man
Gnod / White Hills – Per Sempre
Amon Düül II – Phallus Dei
Monster Magnet – 25
Wooden Shjips – We Ask You To Ride
The Heads – Legevan Satellite
Om – Pilgrimage
Litmus – Beyond The Sun
Liquid Visions – Nuclear War

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Mustan vuoren purkaus

Ruotsin Hultsfred Festivalin mennessä nurin viikkoa ennen festaria, Fullsteam oli silmät auki ja kädet pois taskuista ja saivat kiikutettua Black Mountainin Tavastialle. Viikon varoitusajalla järkätylle arkikeikalle väkeä oli kiitettävästi.

In The Futurelta raskaalla kädellä rokatut Evil Ways, Angels ja Wucan toimivat mainiosti nostamaan fiilikset kattoon heti keikan alkupuolella ja uudet biisit lisäsivät odotuksia tulevaa albumia kohtaan. Välillä olisin kaivannut pidempiä psykefiilistelymaalailuita, mutta Black Mountainin stoner rock -otteella tiukasti tuutatuissa kipaleissa ei valittamiselle sijaa jäänyt.

Pitemmittä puheitta: kova keikka. Katsokaa alta uuden sinkkubiisi Old Fangsin tyylikäs video.

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Mutta tehän määräätte!

Muitakin suomalaisia (Loinen, Frogskin) julkaissut saksalainen Streaks Records pisti pihalle Caskets Openin debyyttipitkäsoiton hetki sitten. Hienon mustan gatefoldin ja kuuman julisteen lisäksi But You Rule kiinnostaa myös musiikilliselta anniltaan. Caskets Open on ottanut hurjan harppauksen demoltaan tietenkin soundillisesti, mutta myös biisimateriaaliltaan.



Musiikillisesti Caskets Open vuosimallia 2010 on vaikea lokeroida. Kappaleiden juuret ovat selkeästi doomissa, mutta soitosta ja asenteesta huokuu vahvasti punkin röyhkeys. Soundit erittäin raakaa ja rajua kuultavaa, kielisoitinten härski pörinä nostaa ainakin meikäläisen huulille hyväksyvän hymyn. Sanoituksiin harvemmin tartun, mutta nyt on sen verran ilkeää ja omaperäistä kamaa printattuna mukaan, että on tullut useamman kerran lukaistua läpi hykerrellen. Lyriikkaa tehostamassa on rouhean räkäinen huutolaulu.

Levyn ainoan ”hempeilykohdan” sisältävä SWBD? sekä vittumaisella asenteella jynkyttävä ja Black Sabbath -flirtin sisältävä Whore! ovat omat suosikkikipaleeni. Hieno debyytti, älkää nukkuko tämän julkaisun ohi!

http://www.myspace.com/casketsopen



Hieman enemmän materiaalia julkaisseen, mutta nyt vasta debyyttipitkäsoittoon edenneen doom-trio Garden of Wormin albumista kirjoittelin arvion, joka löytyy alla olevaa linkkiä klikkaamalla.

http://meteli.net/uutiset/4425

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Compact disc inferno

Päätin sitten järjestellä cd-hyllyt. Tuossa lattialla olisi nyt pari tuhatta muovinpalaa alkukirjaimen mukaisissa pinoissa. Kukahan nämä aakkostaisi ja nostelisi takaisin hyllyihin? Voi saatana.



Kuinka monta pinon päällimmäistä tunnistat?

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Linkkejä ja off-topicia


Psychotropic Caravanissakin levyjä veivannu, Roadburnin vakiokalustoon kuuluva Kozmik Ken on pistänyt Aural Innovationsin sivuille ensimmäisen Kozmik Ken Experience miksauksen, tsekatkaa psykedeelinen rokkipläjäys alla olevasta linkistä. Koska kuvassa patsastelee myös DJ Astro, pistetään linkki myös hänen mainioihin Astral Visions miksauksiin!

http://aural-innovations.com/radio/kozmik.html
http://aural-innovations.com/radio/astral.html

22.6. ilmestyy mielenkiintoista kuultavaa, kun Sabbath Assembly julkaisee pitkäsoittonsa. Jos hämyinen psykedelia, utuinen soundimaailma ja The Process Church of Final Judgementin doktriinit kiinnostavat, käy kuuntelemassa samplet. Ai niin, lauluista vastaa iki-ihana Jessica Thoth (Jex Thoth)!

http://www.myspace.com/sabbathassembly

Oulusta kantautuu jälleen kerran tuoretta pörinää, parin Oulun Peten perustama Boar pörisee ja rokkaa mm. Bongzillan hengessä yhdistellen mukavasti kärinää ja puhtaita lauluja. En malta odottaa, että likaisiin näppeihini demon saan!

http://www.myspace.com/boardoom



Viimeiseksi hieman off-topicia, ainakin suurimmalle osalle blogini lukijoista. Entinen pomoni kirjoitti kirjan nimeltä Digitaalinen jalanjälki, ja koska ilmaiskappaleen teoksesta ruinasin, tunnen olevani velvoitettu muutaman sanasen siitä myös kirjoittamaan.

Digitaalisella jalanjäljellä tarkoitetaan yrityksen verkkopreesensiä, sen hallintaa ja kehittämistä. Käytännöllistä infoa kirja tarjoaa sosiaalisten medioiden teorian, käyttäytymis- ja kirjoitusetikettien, brändin luomisen vinkkien ja tuoreiden ideoiden avulla, eikä juuri paneudu teknologiseen puoleen. Reagoinnin tärkeyttä painotetaan myös. Syystäkin. Parasta antia teoksessa on tällä hetkellä ajankohtaisten ja jo nettilegendoiksi nousseiden esimerkkien avulla yritysten mokien ja onnistumisten käsittely. Teksti on nopealukuista ja käytännön esimerkit värittävät 230-sivuista opusta humoristisesti.

Sosiaalisten medioiden hyödyntäminen markkinointiin ja viestintään on meikäläisen ikäpolvelle ainakin teoriassa pässinlihaa, mutta Suomessa ollaan tietysti perinteisesti kaavoihin kangistuneita. Kirjaa täten voi suositella sekä nuoremmalle osaajakaartille että vanhemmalle sikariporrasosastolle. Oli kyse sitten oman organisaation verkkokäyttäytymisen tehokkuuden tarkistuksesta tai kokonaan uusiin asioihin perehtymisestä, Digitaalisen jalanjäljen lukeminen voi olla silmät avaava kokemus.

http://www.marmai.fi/digitaalinenjalanjalki/

maanantai 7. kesäkuuta 2010

DJ-painotteinen viikonloppu

Huh huh, kolmen päivän DJ-urakka on takana. Perjantaina Töölön Darksidessä soittelin paikan uusilla cd-dekeillä Garden of Worm + Caskets Open + The Wandering Midget –keikalla. Perus-Darkside-säätöä oli taas ilmassa, mutta kaiken kaikkiaan ilta oli hauska ja varsinkin Garden of Wormin keikka hemmetin kova. Terassilla spektaakkeli nimeltä Sami Hynninen imitoi Heikki Kinnusta imitoimassa Leo Lastumäkeä oli myös lama-ajan viihdettä parhaimmillaan. Caskets Openin debyytti 12” tarttui kainaloon, mutta sitä en vielä ole ehtinyt kuunnella.



Helsingistä Hervantaan. Lauantaiksi meikäläinen kutsuttiin soittamaan Hervanta Must Die stoner-doom-death-iltamiin vinyyleitä. Varjobaarissa järkätyt kemut olivat kyllä uskomattoman hauskat, pitkästä aikaa näki Tampereen stonereita, kestitys oli kuosissa ja neljän lihavan tiskijukan soittama musiikki hyvää.



Viikonlopun kolmas ja viimeinen etappi oli Rotifest ja Vastavirta. Räppikemujen päätösbileissä sunnuntaina tuli soiteltua tuhti annos tiukkaa funkia. Paikan päältä ei tietenkään löytynyt sinkkukeskiötä, mutta DJ-kollega G-Lätän kanssa askarreltu DIY-sinkkukeskiö Koffin sixpackin kuorista toimi äärettömän hienosti!

Alla soittolistat perjantailta ja lauantailta, tosin lauantain lista ei välttämättä ole 100% oikeassa järjestyksessä, mutta sinnepäin!

Perjantai 4.6. Garden of Worm, Caskets Open, The Wandering Midget DJ Jugh setlist @ Darkside, Helsinki
Sunn 0))) – My Wall
Warhorse – Lysergic Communion
Cathedral – Ebony Tears
Blood Farmers – Orgy of Rats
Dream Death – Rhaizes Shadows
Electric Wizard – Wizard in Black
Church of Misery – Spahn Ranch
Reverend Bizarre – Teutonic Witch
Trouble – The Wish
Pentagram – Be Forewarned
Cirith Ungol – The Black Machine
Kimmo Kuusniemi Band – 1000 megawatin totuus
Manilla Road – Queen of the Black Coast
Angel Witch – Angel of Death
The Obsessed - Back to Zero
--
The Gates of Slumber – Ice Worm
Ironsword – Ending in Fire
Tank – T.A.N.K.
Kirka – School’s Out
Superchrist – Still Not Drunk Enough
ZZ Top – Beer Drinkers and Hell Raisers
Roky Erickson – Don’t Slander Me
Saint Vitus – Thirsty and Miserable
Goatsnake – Trower
Crowbar – Slave No More
--
Blood Farmers – Bullet in My Head
Autopsy – In The Grip of Winter
Midnight – Unholy and Rotten
Dream Death – Dream Death
Kirka – Strangers in the Night
ZZ Top – La Grange
--
Hawkwind – Psychedelic Warlords (Disappear in Smoke)
Black Sabbath – Fairies Wear Boots
Jex Thoth – Mr. Rainbow
Electric Wizard – Return Trip
Trouble – Fear No Evil
Kimmo Kuusniemi Band – Elävien hautausmaa
Isen Torr – Mighty and Superior
Pentagram – Too Late
Roky Erickson – Bermuda
Hawkwind – Paradox
Church of Misery – Road to Ruin
Goatsnake – Innocent
Midnight – All Hail Hell
Autopsy – Dead
Cathedral – A Funeral Request

Lauantai 5.6. Hervanta Must Die DJ Jugh setlist @ Varjobaari, Tampere (soittojärjestys hatusta)
Brant Bjork and the Bros – Let The Truth Be Known
ZZ Top – Cheap Sunglasses
Dozer – The Hills Have Eyes
Monster Magnet – Spine of God
Serpent Throne – Snakecharmer
Brant Bjork – Radio Mecca
Fu Manchu – Ojo Rojo
Farflung – Endless Drifting Wreck
Wooden Shjips – Motorbike
Liquid Visions – Phantom Child
Groop – Voodoo Sitar
Alpo ja Tomi – Bardo (emulator II-mix)
Groop – Kosmic Sound
Kyuss – Thumb
The Equals – Black Skin Blue Eyed Boys

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Magick still happens

Eilen töistä kotiin päästyäni eteisessä odotti ilmoitus, että postista on noudettavissa paketti. Sinänsä tässä ei mitään ihmeellistä vielä ole, mutta saatuani paketin käteen ja huomattuani, että lähettäjän kohdalla lukee Chile, pulssi kohosi ja kasvoille nousi tyrmistynyt ilme. Kotimatkalla joutui keräämään parin tuopin verran rohkeutta, että paketin viimein uskalsin avata. Sisältä paljastui kuin paljastuikin kolme kappaletta Reverend Bizarren Magick With Tears die hard vinyyliä sekä kolme KLV:n Niin musta on maa cd:tä.



Mitä ihmeellistä tässä sitten on? Magick With Tearsin julkaisusta vastasi chileläinen pikkulafka, joka keräsi helmikuussa 2008 ennakkotilauksilla helpot rahat pois RB-faneilta ja katosi kuin tuhka tuuleen. Tuohtuneet tilaajat ovat purkaneet tuntojaan RB:n keskustelufoorumilla jo 72 sivun verran aiheesta ja itse olin hyväksynyt rahojeni menetyksen. Voitte siis varmaankin uskoa hämmästykseni, kun lähes 2,5 vuotta paypalin vinkumisen jälkeen tilaamani levyt saapuvat.

Ja ennen kuin joku neropatti kommentoi kolmen levyn tilaamista, kyseessä on kimppatilaus postien jakamiseksi, eikä näitä levyjä tulla ebayssa näkemään.

Hikiset kinkerit lepakkoluolassa

Viime viikonlopun Helsingin helteille kontrastia tarjoili toista kertaa järjestetty Dooomstock. Alppipuiston ja Lepakkomiehen lämpötiloissa ei juuri kontrastia ollut, mutta kirkkaan kevätauringon ja pimeässä baarissa soitetun synkän musiikin välillä sitä löytyi.



Perjantaina kemut korkkasi Masteroid, joka on allekirjoittaneelle vain nimeltä tuttu. Bändin stoner rock kuulosti paikoin todella hyvältä, mutta sludgen kanssa flirttailut eivät oikein istuneet kokonaisuuteen. Puhtaat laulut miellyttivät korvaa, mutta sludge-kärinät jäivät hieman munattomiksi. Mukava uusi tuttavuus, jonka toivoisin pysyvän vahvemmin stonerin puolella.

Mr. Peter Haydenin kulmikas postrock/psykemetal kuulosti jälleen hyvältä ja arvaamattomalta. Teknisiltä kömmähdyksiltäkään ei vältytty, rumpalin crash lenteli miten sattuu ja basistin piuhat irtoilivat herran säntäillessä yleisön joukkoon. Hartaasti kasattua MRPH:n pitkäsoittoa sopii odottaa juhannukseksi.

Loppuilta menikin Alpparissa hankitun nestehukan korjailuun ja paskanjauhamiseen, joten kahdesta viimeisestä bändistä ei sanottavaa löydy. Aamulla oli jälleen könyttävä puistoon psykotrooppisessa ja peterhaydeenisessa seurassa valmistautumaan toisen illan doomeihin.

Lauantain lauteet lämmitteli Vinum Sabbatum, jonka Sabbath-rokkailu valitettavasti jäi itselle hieman taustamusiikiksi tuttujen moikkailulle. Sign of the Wolf -coveri sai kiinnitettyä huomion lavan suuntaan ja bändin EP on hankintalistalla.

Kahta samanlaista keikkaa en ole Templesiltä nähnyt, eikä myöskään Dooomstock tuonut tähän muutosta. Psykedeelisellä jamittelulla alkanut keikka tempaisi mukaansa välittömästi. Todella hikisessä Lepakkomiehessä tunnin mittainen setti alkoi loppua kohden tuntua todella raskaalta ja ehkä tällaisiin usean bändin iltamiin kolme varttiakin riittäisi. Templesin jamipotentiaali ja livetiukkuus ovat jo Suomen mittakaavassa huippuluokkaa.

Dark Buddha Risingin keikkaa odottelin vesi kielellä, sillä pikkulinnut lauloivat bändin soittavan vain ja ainoastaan uutta materiaalia. Viikon päästä studioon asteleva Buddha-jengi esitti täpötäydelle Lepakkomiehelle ilmeisesti tulevan pitkäsoittonsa alusta loppuun. Mitä tästä bändistä voi vielä sanoa? Transsiin lietsova synkkä psykedelia on näiden miesten hallussa paremmin kuin millään muulla orkesterilla. Älkää nukkuko Dark Buddha Risingin ohi, ostakaa levyt, käykää keikoilla.

Tornion doom-partio Fall of the Idols sai hieman epäkiitollisen tehtävän: soittaa Dark Buddha Risingin jälkeen. Illan päättänyt orkesteri kuulosti majesteetillisen raskaalta ja jylhältä, mutta omakin keskittymiskyky oli venytetty jo äärimmilleen tässä vaiheessa ja jo setin alkupuolella oli siirryttävä ulkopuolelle vilvoittelemaan.

Mukavat Dooomstockit, hyviä keikkoja, paljon tuttuja! Kiitoksia järkkääjille ja bändeille!

maanantai 17. toukokuuta 2010

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Hauskaa Vappua!


Roadburn on jälleen takanapäin. Uskomattomia keikkoja ja taistelua tulivuorta vastaan. Neljä kaljapolettia jäi taskuun, joten ensi vuonna on mentävä uudestaan... Meikäläisen ja Shriken festariraportin voit lukea alla olevasta linkistä.

http://meteli.net/uutiset/4374

Vappusuunnitelmiin kuuluu Loosessa hengailua kahden päivän ajan, sillä tänään loppuunmyydyllä keikalla kuppilassa esiintyy Brant Bjork & the Bros ja huomenna noitahatut päässä kuunnellaan Mega Therion tiskijukkien psykedeelisiä levyvalintoja. Kouvolan, Tampereen ja Turun Brant-keikoilta on kiirinyt sana, että orkesteri on aivan uskomattomassa vedossa. Roadburnissa keikka oli hyvä, mutta uskoisin letkeän rokkailun toimivan vielä paremmin intiimimmässä kapakassa. Uudesta Gods & Goddesses albumista allekirjoittaneen arvio löytyy alla olevaa linkkiä klikkaamalla.

http://meteli.net/uutiset/4379

Teatteri IlmiÖ:n tiloissa oli eilen uuden Kemialliset Ystävät pitkäsoiton ennakkokuuntelutilaisuus. Elokuussa ilmestyvä Ullakkopalo soitettiin alusta loppuun täysin pimennetyssä teatterissa ja kokemus oli aika päräyttävä. Kemiallisten Ystävien tyylisestä avantgarde-tajunnanräjäyttelystä on aika vaikea mitään järkevää yrittää kirjoittaa yhden kuuntelukerran perusteella, sanottakoon vain, että aika mielenkiintoisissa maisemissa mieli vaelsi tämän reilun puolen tunnin aikana.

http://www.myspace.com/valojuopot

Laitetaan loppuun ystäväni, ex-kollegani ja sosiaalisten medioiden profeetan, herra Vassisen Digitaalinen jalanjälki -kirjan hauska puffivideo. Check it out!