Vaikka foorumipuristit ja rokkipoliisit mollaavat bändiä rystyset valkoisina ja näppäimistöt sauhuten, edustaa The Devil’s Blood itselle yhtä mielenkiintoisimmista orkestereista tällä hetkellä. Bändi ei yritäkään keksiä pyörää uudestaan, vaan tyytyy lainailemaan artisteilta aina 60-luvun lopulta nykypäivään asti. Häikäilemättömän popahtavat koukut, tuplakitaraleadit, kevyt ripaus psykedeliaa ja sopivan lämmin soundimaailma fuusioituvat saumattomasti seireenimäisen naislaulajan laulamiin okkultismiteemoihin.
The Time of No Time Evermore on loistava paketti yllä luetellun kaavan mukaan soitettua musiikkia. Mukana pari demoilta tuttua kappaletta uudelleennauhoitettuna, pari uutta erittäin radioystävällistä kappaletta ja hämympi osastokin on hyvin edustettuna 13th Floor Elevators psykeineen ja Pentagramin suuntaan tervehtivine riffeineen.
Onko tämä paksuihin, kankaalla verhoiltuihin kansiin kääritty tuplavinyyli viidenkympin arvioinen? Hienon paketoinnin ja mustien levyjen lisäksi rajoitettuun painoksen kuuluu hihamerkki, juliste sekä cd-versio albumista. Kipukynnyksen päällä hypitään, mutta koska itse musiikillinen sisältö on niin hyvä kuin olin odottanut, jopa piirun verran parempi, näin kalliin hinnan maksaminen tälle orkesterille ei kirvele pätkän vertaa.
http://www.myspace.com/thedevilsblood
No kyllä se vähän kirveli, mutta mainittujen syiden lisäksi myös hyvän yhtyeen tukeminen on omalla syylistalla hankintaa puoltamassa.
VastaaPoistaNoh, bändiä ja bändiä. Eiköhän suurin osa noistakin penneistä mene Lee Dorrianin kyseenalaisen kahiseviin taskuihin.
VastaaPoistaRise Above kyllä osaa, jee!
Kyseinen julkaisu on Ván Recordsin julkaisema, ei suinkaan Rise Aboven!
VastaaPoista