Vinyyliä Wanhan Villatehtaan sisuksiin oli jälleen kannettu niin paljon, etteivät kovimmatkaan levyfanaatikot taatusti päivän aikana koko tarjontaa saisi läpi plärättyä. Ensimmäisen puolentoista tunnin aikana sain selailtua hevi-, psyke- ja progelaatikot noin puolilta messuständeiltä. Kun tässä vaiheessa levylaukkuun oli realisoitunut vain Brant Bjork and the Brosin Somera Sol, alkoi turhautuminen iskeä tosissaan. Tämän jälkeen selailin vain satunnaisia laareja, keskittyen tuttujen kanssa turisemiseen.
Viimeisenä vastaan tulleelta ruotsalaismyyjältä lähti mukaan kuitenkin edulliseen pakettihintaan Wooden Shjipsin eka, ZZ Topin Tres Hombres sekä Dead Kennedysin Too Drunk To Fuck seiskatuuma. Harmaantunut myyjä kertoi tohkeissaan olleensa kirjeenvaihdossa 80-luvulla useamman vuoden ajan Jello Biafran kanssa. Näiden ostosten jälkeen olikin aika paketoida messut omalta osalta ja painua luostarioluiden ja tummien tsekkiläisten ääreen ihmettelemään muutamaa uutta levyäni.
Hyvinkään levymessujen myyjät ovat niin ammattimaisia, että tietävät taatusti levyjensä hinnat, joten muutaman euron löytöjä tästä tapahtumasta ei ole enää vuosiin tehnyt. Tarjontaa on kuitenkin niin valtava määrä, että etsimäsi levyt löytyvät mitä todennäköisimmin, mikäli olet valmis maksamaan.
Toinen tapa tehdä löytöjä olis ollut kirjoittaa hakemansa levy/bändi ja levyformaatti ylös( tää olettaen, että etsii jotain tiettyä), ja kiikutaa koko lista Ripatille kuulutettavaksi. Ei se nyt aukottomasti toimi, mutta about 70% tarkkuudella, olettaen että levyä/artistia on ylipäätään myynnissä:)
VastaaPoistaVikalla lauseella tähän viittasinkin. Itsellä ei mitään kiveen kirjoitettua listaa tällaisille messuille ole, vaan menen nautiskelemaan ilmapiiristä ja nimenomaan pläräilemään laareja!
VastaaPoista