maanantai 4. kesäkuuta 2012

Välillä levyistäkin!

Selailin blogiani taaksepäin ja huomasin, että aika keikkapainotteista tekstiä on ollut alkuvuosi. Jos vaihteeksi hehkuttelisi jotain tuoretta musaakin!



Kuvassa muutama tuore, viime aikoina tehosoitossa ollut levy. Isoveli Farflung pesee White Hillsin mennen tullen avaruusrokkareiden splittijulkaisulla, huippubiisi Farflungilta! Vibravoidin Gravity Zero lienee paras saksalaisbändin tuotos tähän asti, tiukkoja psych rock –ralleja ja fuzzintäyteistä äänimaailmaa. Conan moukuttaa perinteitä kunnioittaen aggressiivisesta sludgesta lainailevaa doomia, hampaat irvessä ja nyrkki ilmassa.

San Franciscosta kotoisin oleva Sleepy Sun on ollut ihan ok –kategorian bändi, mutta kolmas albumi Spine Hits on lähestulkoon täysosuma! Bändi on ottanut rohkean hypyn popimman ilmaisun pariin ja se on kannattanut. Spine Hits on täynnä toinen toistaan hienompia kappaleita, popkoukkuja ei pelätä, muttei psykedeliaakaan unohdeta.



Niin, keikkoja pukkaa, edelleen. Torstaina Acid King sekä Suma ja sunnuntaina Unsane, Big Business sekä Throat. Olen soittamassa levyjä molemmilla keikoilla ja sen lisäksi on muutto päällä, joten molempien keikkojen levyt pitäisi pakata ennen muuttolaatikoihin pakkaamista...

1 kommentti:

  1. Mielestäni Gravity Zero olisi toiminut paremmin ep:nä. Tuntuu siltä että tässä on nyt ideat loppuneet ja albumi on koostettu väkipakolla. Kolme lainabiisiä jotka on jo aikaisemmin julkaistu (joskin rajoitetusti, joten uudelleenjulkaisu on sikäli perusteltu), ei hyvä. Mahtavan Minddrugsin jälkeen tämä tuntuu jopa täydeltä flopilta.

    Photosynthesis in Darkness, Eruptions of The Green Sun ja Get Out Of Here ovat yllätyksettömiä ja tylsiä, "perusvibraa". Gravitation Zero sen sijaan toimii erittäin hyvin.

    Travelling Without moving ja Brainplane nousevat uusien sävellysten kärkeen, rinnallaan lainat No Silver Bird ja Shotgun Wedding. Varsinkin viimeksi mainitun lisääminen levylle lämmittää vanhan Cochran-fanin sydäntä, koska Fruits de Merin 7" on riistohinnoissa.

    Itseasiassa pidän levyä niin yhdentekevänä että voin luopua oranssista painoksesta ja pärjätä cd:llä. Taidanpa vaan kusipäänä odotella hintojen nousua :D

    VastaaPoista