Roadburn 2012: päänräjäyttävä festari

Huh huh. Roadburn takana. Mistähän aloittaisin. Keskiviikkona juhlittiin Shriken nelikymppisiä, ennen kuin varsinainen festari alkoi. Shrike sai myös onnittelut Lord Vicarin keikalla lavalta torstaina. Tässä nyt pikaisesti ruodittuna muistiin jääneitä tapahtumia tämän vuoden kattauksesta.

Torstain festarit korkkasi Year of the Goat, jolla on muutama loistava kappale, mutta suurin osa on toistaiseksi aika tusinatavaraa. Erittäin melodinen hevistyge Of Darkness on selkeästi bändin paras. OMia kävin vilkaisemassa vartin verran ennen La Otracinan keikkaa. Brooklyniläisten kiemurainen psykerock toimi hyvin. Parhaiten silloin, kun bändi soitti earthlesshenkistä tykitystä.





La Otracinan jälkeen syömään OMin Robertin sekä Emilin kanssa ja kuuntelemaan heidän mainioita kiertuetarinoitaan. Ancestorsin psykedeelinen post metal tai mikä lie jyräsi eeppisesti uudessa Roadburn-rakennus Het Patronaatissa. Illan kovimmaksi aktiksi kuitenkin taisi nousta Stage01:n eli entisen Bat Caven päättänyt Sigiriya. Acrimony-stoneria hirmuisella intensiteetillä piesseet sällit olivat hurjassa vedossa.

Perjantain korkkasi Farflung. Hengastyttävä space rock trippi kesti 1,5 tuntia eikä päästänyt otteestaan hetkeksikään. GNOD veti illemmalla vähintään yhtä kovan keikan. Aivan mielettömän raju meno äänimiestä myöten koko bändillä. Ehdottomasti rajuimpia psych rock keikkoja, joita olen koskaan todistanut. Kohkauksen veti vielä toiseen potenssiin crust-veteraani Doom. Osasivat muuten bäkkärillä yhden sanan suomeakin: KILJU!




Lauantain aamupalaksi tuli käytyä kuuntelemassa muutaman kipaleen verran uutta Saint Vitus levyä ja siitä muistoksi jäi Saint Vitus jointtipapereita paketillinen. Dark Buddha Rising veti hienon keikan. Moni paikalla ollut ei tiennyt bändistä mitään, mutta keikalta poistui haltioitunutta partasuuta ja kävelykadun puheensorinassa kuului erikielisten lauseiden joukossa Dark Buddha –mainintoja vielä pitkään.

Church of Misery ei oikein ole päälavabändi, räyheä doom toimii pienemmissä klubiolosuhteissa suunnattomasti paremmin. Savioursin hevikohkauksen tahtiin kalja maistui. Pursonista näkyi se, ettei vielä keikkoja ole pahemmin heitetty. Hapuilu ja epävarmuus kuului hieman soitostakin. The Obsessedia odotin kuin kuuta nousevaa, mutta jotenkin fiilikset olivat jo Sleepissä ja jaksoin keikkaa seurata vain 4 biisiä.





Sleep. Ei helvetti. Matt Pike tarjoili liian pienissä farkuissaan 30 senttiä persvakoa ja hikistä kaljamahaansa jo kymmenisen minuuttia ennen keikkaa. Kitaristi kuivaharjoitteli lavalla riffiä, josta jo tajusi mitä tuleman piti. Kun täysin kivettynyt Al Cisneros kiipesi lavalle oli aika loihtia Jerusalem aivan uskomattomalla äänenpaineella. Noilla full stackeilla olisi tuhonnut pienen kylän. Jerusalem, Sonic Titan, Dragonaut, Jerusalem ja jeesus mikä hatsin käry!

Parhaita keikkoja joita olen koskaan nähnyt.

Mitä vielä voi tältä festarilta odottaa? No miten olisi Earthlessin rytmiryhmä Witchin kitaristien kanssa tykittämässä aivan uskomattomat psych rock jamit? Ok. Pää räjähti.

Psychotropic Caravan Afterpartyt olivat lauantaina keikkakompleksin aulassa ja olipa muuten aivan törkeän hauskaa. Mitä biisejä soitettiin? Ei mitään hajua. Mihin olen heitellyt osan levyistäni? Ei mitään hajua. Kova meininki? Aivan varmasti.



Ja vielä yksi päivä pitäisi jaksaa. Electric Orangen krautrock nostatti sunnuntain fiilikset heti hyviksi. Internal Voidin Maryland doom ei toiminut päälavalla. Yob soitti Catharsis-albuminsa kokonaisuudessaan ja hypnotisoi kuulijat. Fleshpressin puolituntinen oli huikeampi kuin edes osasi odottaa ja Green Room pullisteli täpötäynnä. Bong oli jo liikaa psyykeelle ja noin parinkymmenen minuutin keikan seuraamisen jälkeen oli lähdettävä istahtamaan väljemmille vesille.

Muina kohokohtina pakko mainita kaikki ne bändien välit, kun tuli jauhettua muutaman uuden ja lukuisten vanhojen tuttavuuksien kanssa tuopin tai ruuan ääressä.

Korvissa humisee edelleen, eikä tässä vielä ole kyennyt edes musiikkia kuuntelemaan. Kiitos, Roadburn Festival, jälleen kerran.