torstai 3. maaliskuuta 2011

Neljä viikkoa Psychotropic Caravan Festival kolmosen jälkeen

Blogini on näköjään viettänyt yli kuukauden hiljaiseloa. Kolmannen Psychotropic Caravan Festivalin jälkeen ei ole onnistunut fiilisten sanoiksi pukeminen. Nyt voisi muistella muutaman kappaleen verran.

Tämän kokoluokan kemujen järjestämiseen oli nyt vyön alla sen verran kokemusta, että roudaukset, rakentamiset ja muut yleissäätämiset sujuivat rutiinilla, hyvässä hengessä ja muutenkin erittäin hienosti. Alakerran Warm-Upissa Octopus Syng veti mainion keikan ja jamisessiossa oli hetkensä, vaikka suurimmaksi osaksi melko kauhealta kuulostikin.


Lauantain alkuillan orkesterit lunastivat mallikkaasti paikkansa, mutta Steel Mammoth räjäytti illan lopullisesti käyntiin. Gunslingerin keikka oli myös tyylikästä seurattavaa varsinkin lopun strobotykityksen kera ja Alan Davey on kyllä mukavin herra, joka näissä kuvioissa on vastaan tullut.

Illan paras oli ehdottomasti Aqua Nebula Oscillator. David sanoi edellisenä päivänä minulle: ”huomenna emme soita lainkaan haahuilua, vaan räjäytämme ihmisten päät ja rokkaamme ilman hengähdystaukoja!” Näin taisi käydä. Ainakin omalla kohdalla. Meidän valo- ja visuaalipuolen sällit pistivät parastaan ja ranskalaiset piiskasivat sellaisen freak out psych setin, että Om tuntui sen jälkeen hieman vaisulta.

Psychotropic Caravanin yleisö on edelleen maailman parasta yleisöä. Ennakkoluulotonta musafania, leppoisaa stoneria ja näiden välimallia edustanut asiakaskunta teki hienojen bändien kanssa viikonlopun järjestämisen arvoiseksi. Paikalle oli saapunut mukava määrä ainakin brittejä, saksalaisia ja norjalaisia.



Edellisiä Caravaneja vähäisempi yleisömäärä yhdistettynä selkeästi havaittavaan ulkomailta hauskaa pitämään tulleiden määrään sai miettimään, onko tämänkaltaisten bileiden järjestämisessä Suomessa mitään järkeä?

Paikalle saapuneille katsojille, iltojen aikana soittaneille bändeille, kaikille talkoissa mukana olleille, levyjä soittaneille, visuaalisesta annista vastanneille: KIITOS, teitte vuoden 2011 helmikuun ensimmäisestä viikonlopusta maagisen! Aivan mielettömän upea viikonloppu.

Kuinkahan moni poistui paikalta Aqua Nebula Oscillator uutena suosikkibändinään…

Psychotropic Caravan Festival III kuvia

http://www.facebook.com/psycaravan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti