maanantai 7. joulukuuta 2009

Dark Buddha Rising - Entheomorphosis

Dark Buddha Risingin kakkosalbumi näki päivänvalon marraskuun lopussa, tasan vuosi Ritual IX tuplavinyylin ilmestymisestä. Debyyttialbumin jalanjälkiä seuraten myös Entheomorphosis on kääritty mattamustaan gatefoldiin ja sisältää kolme kappaletta, joista pisin on jaettu toisen vinyylilevyn molemmille puolille.



Droneilut ja efektihälyt on jätetty tällä kertaa unholaan, Transperson, Transcent ja Nog Uash’ Tem matkaavat raskaiden riffien ja hypnoottisen junnauksen siivittämänä kohti mustaa aukkoa. Vaikka Dark Buddha Rising käyttää toistoa aseena, ei musiikki edelleenkään ole pelkkää jumitusta, kappaleet kulkevat luonnollisesti eteenpäin transsimaisen varmasti ja välillä yllättävästikin.

Ensimmäiseltä levyltä tuttujen avaruusmaalailuiden, doomahtavien riffien ja krautrock-junnauksen lisäksi Transpersonin kakkososan taustakitaransahailut ja Transcentin psykedeeliseen blastaukseen yltyvä nostatus flirttailevat black metalin suuntaan. Tämä tekee Dark Buddha Risingin lokeroinnista vielä entistä vaikeampaa.

Vaikka Ritual IX oli mahtava debyytti, ei rima ollut näköjään Dark Buddha Risingille liian korkealla, Entheomorphosis on vähintään yhtä haastava ja palkitseva annos raskasta psykedeliaa. Pelottavan hyvä bändi, jonka musiikki saa kupolin jengalle ilman päihteitä.

http://varjotila.org/dbr/

1 kommentti: