keskiviikko 12. elokuuta 2009

Serpent Throne




Odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla, kun minulle Serpent Thronen tsekkaamista ehdoteltiin ja linkit jäivätkin ensiksi klikkailematta. Nimen puolesta odottelin jotain ääridoomin ja synkän sludgen välimaastossa laahaavaa pörinää, joka kesäkeleillä ei juuri ole nappaillut. Onneksi omaan määrätietoisia kavereita, joten tarpeeksi suostutteluita kuunnelleena bändin MySpace-sivuille päädyin kuin päädyinkin.

Kuuntelin MySpacessa olevat kuusi biisiä kertaalleen läpi duuninteon lomassa ja huomasinkin jo tilailevani Modus Operandilta Serpent Thronen molempia pitkäsoittoja. Debyytti, Ride Satan Ride, on ollut tehosoitossa, The Battle of Old Crow on pyöräytetty vasta kertaalleen läpi. Veil of the Black Witch ja Black Stabbeth ovat Ride Satan Riden kohokohdat, jotka todella tempaavat mukaansa ja saavat tarttumaan ilmakitaraan.

Musiikillisesti philadelphialaisbändi seikkailee rouhean biker doomin parissa, sotkien joukkoon aimo annoksen rokkaavaa stonermeininkiäkin. Instumentaalibiisit eivät tosiaan laulajaa kaipaa ja mehevästi nimetyt kappaleet saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Levyäijille vinkkinä: ensimmäiset sata Ride Satan Ride -vinyyliä sisältävät tyylikkään julisteen ja sata The Battle of Old Crow’ta sisältävät melko kämäsen patchin, joka kuitenkin maastotakkiini päätyi.

Enpä panisi pahitteeksi, jos Serpent Throne esimerkiksi ensi vuoden Roadburnissa nähtäisiin.

http://www.myspace.com/serpentthrone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti