Church of Misery - Houses of the Unholy

Sarjamurhaajista laulavat japanilaiset julkaisivat Houses of the Unholy -pitkäsoiton huhtikuussa ja omiin näppeihin promolevy taisi päätyä jo maaliskuussa, joten tässä kirjoituksessa ei kovin ajankohtaisesta levystä ole kyse. Sain käsiini oman die hard tuplavinyylin kuitenkin vasta muutama viikko sitten, joten pakkohan tästä on jotain turista.

Ummikoille selvennettäköön, että Church of Misery soittaa äärimmäisen röyhkeää, mutta groovaavaa doom metalia ja kuten aiemmin jo todettu, kappaleet kertovat vain ja ainoastaan sarjamurhaajista. Houses of the Unholy menee omissa kirjoissa parhaimman CoM-albumin paikalle, yksittäisinä ässähetkinä mainittakoon Blood Sucking Freakin psykedeelinen jamikohta ja Badlandsin pahaenteiset ”Follow me! Follow me! Follow me!” -huudot. Edellä mainittujen lisäksi Richard Speckistä kertova Born to Raise Hell nousee ehdottomasti bändin uran tähänastisiin kohokohtiin.

Vaikka albumi on mitä mainion, Rise Aboven julkaisupolitiikka hieman närästää. Joka ikinen vinyylijulkaisu ja -painos on superrajoitettu ja niistä joutuu maksamaan maltaita. Noin neljänkympin hintaan heppoiset vinyylit ja lutero gatefold tuntuvat hieman asiakkaan aliarvioinnilta. Toisaalta, läpinäkyvät ruskeat levyt, Albert Fishin kuvalla koristeltu d-puoli sekä käsin numeroitu insertti, tyylikäs 8-sivuinen sisälehtinen ja laadukas hihamerkki saavat levyäijän naamalle hymyn.

Kaksi kertaa Roadburnissa orkesterin nähneenä uskallan sanoa, että Church of Misery on livenä jopa brutaalimpi ja röyhkeämpi kuin levyltä, joten suosittelen ehdottomasti katsastamaan bändin keikan, mikäli matkan varrelle sattuu.

http://www.myspace.com/churchofserialkiller

Jalometalli ja syksyn DJ-hommia

Oman festarikesän päätti tänäkin vuonna Jalometalli. Oulussa tuli nautittua pari päivää laadukkaasta livemusiikista, kyseenalaisesta miesseurasta, pizzoista sekä neulamuikuista. Meteli.netin pressipassi kaulassa kun tuli keikaroitua, on varmaankin kohteliasta laittaa linkkiä tänään julkaistuun festariraporttiin. Electric Wizard päätti festarit, eikä juuri paremmin olisi voinut päättääkään. Alla settilista:

Witchcult Today
Satanic Rites of Drugula
Return Trip
The Chose Few
We Hate You
Funeralopolis

Kun kesän festarikausi on saatu kunniakkaasti päätökseen, alkavat syksyn pienemmät sisäfestarit jo ovella kolkuttelemaan. 16. ja 17. lokakuuta juhlittavilla Amplifier Worship IV -festareilla allekirjoittanut on pyörittelemässä pörinää vinyyleiltä lauantaipäivän Amplifier Worship Drink Up -klubilla. AW4:n line-up on erittäin mielenkiintoinen, pääesiintyjänä ruotsalainen Ocean Chief, jota tukemassa etulinjan kotimaisia sludge/doom-kokoonpanoja, mm. Fleshpress ja Dark Buddha Rising.

Toinen mukava DJ-keikka on lokakuun lopussa Lahdessa Space Force One -minifestareilla. 30.10. ja 31.10. järjestettävissä kemuissa perjantain pääesiintyjänä loistava livebändi, improvisoitua ja instrumentaalia space rockia soittava Øresund Space Collective. Lauantaina Space Breakfast -päiväklubilla illan rientoihin valmistautuvia pitkätukkia viihdyttämässä ovat ainakin Club Planet Caravanin tiskijukat. Torvessa lauantain iltatapahtumassa esiintymässä muun muassa Circle!

Serpent Throne

Odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla, kun minulle Serpent Thronen tsekkaamista ehdoteltiin ja linkit jäivätkin ensiksi klikkailematta. Nimen puolesta odottelin jotain ääridoomin ja synkän sludgen välimaastossa laahaavaa pörinää, joka kesäkeleillä ei juuri ole nappaillut. Onneksi omaan määrätietoisia kavereita, joten tarpeeksi suostutteluita kuunnelleena bändin MySpace-sivuille päädyin kuin päädyinkin.

Kuuntelin MySpacessa olevat kuusi biisiä kertaalleen läpi duuninteon lomassa ja huomasinkin jo tilailevani Modus Operandilta Serpent Thronen molempia pitkäsoittoja. Debyytti, Ride Satan Ride, on ollut tehosoitossa, The Battle of Old Crow on pyöräytetty vasta kertaalleen läpi. Veil of the Black Witch ja Black Stabbeth ovat Ride Satan Riden kohokohdat, jotka todella tempaavat mukaansa ja saavat tarttumaan ilmakitaraan.

Musiikillisesti philadelphialaisbändi seikkailee rouhean biker doomin parissa, sotkien joukkoon aimo annoksen rokkaavaa stonermeininkiäkin. Instumentaalibiisit eivät tosiaan laulajaa kaipaa ja mehevästi nimetyt kappaleet saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Levyäijille vinkkinä: ensimmäiset sata Ride Satan Ride -vinyyliä sisältävät tyylikkään julisteen ja sata The Battle of Old Crow’ta sisältävät melko kämäsen patchin, joka kuitenkin maastotakkiini päätyi.

Enpä panisi pahitteeksi, jos Serpent Throne esimerkiksi ensi vuoden Roadburnissa nähtäisiin.

http://www.myspace.com/serpentthrone

Jurassic Rock

Tulipa sitten käväistyä Visulahdessa Jurassic Rockissa tarkastamassa Therapy?:n nykykunto ja siinä sivussa muutama muukin bändi. Sympaattisen pieni festarialue oli lähinnä mikkeliläisistä teineistä koostuvan väkijoukon täyttämä. Harvalla festivaalilla on tuntenut olonsa näin vanhaksi.

Viikate ja Riverside olivat alkupään esiintyjistä kiinnostavimmat. Viikate korkkasi päälavan teknisten ongelmien saattelemana ja Riverside soitti pikkulavalla progeaan kouralliselle ihmisiä.

Jos Asaan ja Jätkäjätkiin ei ole livenä törmännyt, on mitä luultavimmin viettänyt viimeiset kaksi kesää neljän seinän sisällä. Allekirjoittaneen polulle Asa Jätkäjätkineen on asettunut kymmenisen kertaa parin kesän aikana, joten tämä runsaslukuinen kokoonpano alkaa olla kohtuullisen tuttu.

Mikkelin pimentyvässä illassa tiiviisti pienelle lavalle pakkautuneet Jätkäjätkät piiskasivat orgaanista folk hip hopiaan ilman suurempia taukoja. Koko orkesteri oli kovassa tikissä ja yleisön vilpitön keikasta nautiskelu tansseineen ja käsienheilutteluineen oli näyttävää seurattavaa. Tähän asti todistamistani Asa-keikoista Jurassic Rockin veto oli ehdottomasti paras.

Therapy? on tullut nähtyä 2000-luvun alkupuolella kaksi kertaa Tavastialla ja Ruisrockissa 2004. Irlantilaistrio kuuluu henkilökohtaisiin ikisuosikkeihin, joten fanipoikalasit olivat Mikkelissä tukevasti nenänvarrella. Aina hyväntuuliset Andy Cairns ja Michael McKeegan vaikuttivat vielä normaaliakin vapautuneemmilta, joten keikalla kuultiin levottomia välispiikkejä muun muassa Michael Flatleysta tanssin siivittämänä.

Tuoreelta Crooked Timber -pitkäsoitolta kuultiin mukavasti materiaalia, mutta myös vanhemman kaartin T?-faneja muistettiin. Puolitoistatuntinen vierähti kuin siivillä ja osa biiseistä sai mielenkiintoisia livesovituksia, kuten Diane, johon Andy tiputteli Don’t Fear The Reaperin riffiä. Rehellisesti iloinen ja karismaattinen trio poistui lauteilta Andyn lanseeraaman ”jazzhands”-käsienheiluttelurutiinin saattelemana. Keikan jälkeen ei voi kuin toivoa, että irkkujen syyskiertue pysähtyy Suomessa. Alla vielä Jurassic Rockissa kuultu Therapy?-settilista.

Turn
Stories
Enjoy The Struggle
Clowns Galore
Teethgrinder
Fantasy Bag
Crooked Timber
Exiles
Rust
Innocent X
Die Laughing
Potato Junkie
Screamager
Somnabulist
If It Kills Me
Isolation
Nowhere
Diane

Vol. 1

Ensimmäisen blogipostauksen kirjoittaminen on haastavaa, joten pidetään tämä mahdollisimman lyhyenä. Blogiini olisi tarkoitus ilmestyä tekstejä lähinnä musiikkiin liittyen, levysuosituksia ja keikkamuistelmia. Vielä tänä iltana, mikäli tähdet ovat oikeassa asennossa, kirjoitan jotain viime perjantain Jurassic Rockista.