perjantai 23. maaliskuuta 2012

Sell all you have / Give it to the kittens

Viime lauantaina Fleshpress soitti jälleen jäätävän intensiivisen keikan, tällä kertaa PRKL-klubilla. Kourallinen tuttuja oli paikalla, tuntemattomia spitaalisen yhden käden sormilla laskettu määrä. Pörinäjengi vierastaa PRKL:ttä ja ehkä ihan syystäkin, vaikka keikkapaikkana tuo ihan ookoo onkin. Odottelen Fleshpressin Roadburnin keikkaa erittäin suurella mielenkiinnolla! Green Room tulee olemaan täynnä.


PRKL:een nestetankkauksen johdosta, sunnuntaina olo oli mitä vastaanottavin Current 93:a varten. Savoy-teatteri oli kerrassaan toimiva David Tibetin apokalyptisen folkin esityspaikaksi. Boney M –intron ja ensimmäisen varsinaisen kappaleen jälkeen liikuttiin pitkälti kauniin, mutta erittäin melankolisen kappalemateriaalin parissa. Tibetillä oli yleisö pikkurilliinsä kiedottuna koko puolitoistatuntisen keikan ajan. Yksi oikein ajoitettu huokaus mikrofoniin laskeutui yleisön ylle koko maailman taakkana, eikä kyyneliltäkään vältytty. Parhaita keikkoja, joita olen ikinä todistanut.

Lopuksi vielä Metelin suuntaan linkkejä meikäläisen teksteihin: White Hills Frying on this Rock –arvio ja Garfield Steel Darkness Freedom –arvio sekä Jussi Lehtisalon “haastattelu”, jossa herra suosittelee musiikkia kommenttien kera. Tutustumisen arvoinen soittolista!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Psychotropic Breakfast and Afterparty

Eilen Walter julkisti itselle hienoja uutisia, sillä viime vuonna ensikertaa järjestetty Psychotropic Caravan Afterparty saa jatkoa tämän vuoden Roadburnissa. Peräti kahtena iltana! Lisätietoja linkistä.

http://www.roadburn.com/2012/03/roadburn-festival-2012-the-afterparties/


Viikonloppu tuli vietettyä Lahdessa kolmannen Space Force Onen parissa. Perjantaina Torvessa alkukankeudesta selvinnyt Octopus Syng ja Boar olivat hemmetin kovia, Nauticus jäi hieman vaisuksi post-rock ja Tool-kiemuroiden alle.


Lauantai korkattiin Space Breakfastilla, jossa Astron kanssa soittelimme kimpassa vinyyleitä. Soittolistat alla, niin kuin yleensäkin. Tämän jälkeen ei kyllä jaksanut juurikaan keskittyä bändeihin, mutta hyvin Woodruen sludge jyrisi.

Space Force One: Space Breakfast 10.3.2012

DJ Jugh:

Circle - Rautakäärme
Earthless - Woman With The Devil Eye
Farflung - The Day of St. Antony's Fire
Great Society Mind Destroyers – Mystic Warriors
Hawkwind – D-Rider
Hills – The Vessel
Loop - From Centre To Wave
Nick Riff – Vagabond Unknown
Outskirts of Infinity - Eyes in the Back of My Head
Thee Oh Sees – Contraption / Soul Desert
Yamantaka // Sonic Titan - Reverse Crystal / Murder of a Spider
ZZ Top – El Diablo

DJ Astro:

Aqua Nebula Oscillator - Ready to Fly
Cathedral - Open Mind Surgery
Chrome - Perfumed Metal
Electric Moon - Trip Trip Trip
Freeman - Muumiot
Gong - Flying Teapot (A Sacred Rhythm Extension and Cosmic Overdup)
Helios Creed - Galactic Octopi
Mugstar - Serra (Distant Sun I Remix by Robert Hampson)
Quest for Fire - In the Place of the Storm
Roky Erickson and the Aliens - Two Headed Dog
Spirit - When I Touch You
Tame Impala - Runway, Houses, City, Clouds
The Amazing - Gentle Stream
Vibravoid - No Silver Bird

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Thank you for the music, You are worth it

Viime viikolla oli kuun ensimmäinen perjantai, eli ilmainen sisäänpääsy Kiasmaan, joten tuli käytyä katsastamassa Thank You For the Music –näyttely. Jossain esittelytekstissä mainostettiin, että vaikka näyttelyn taiteilijat ovat eri-ikäisiä, he kaikki kertoivat kuuluvansa MTV-sukupolveen. Luonnollista siis oli, että videotaidetta oli esillä, mutta hieman liikaa makuuni.


Petri Ala-Maunuksen maalaukset, joiden päälle oli asetettu vinyylilevyn kannet, joista oli repäisty palanen pois, oli suosikkini. Esimerkiksi Francis Goyan naaman tilalla onkin Gene Simmons ja Bachin levyn kannessa irvisteleekin King Diamond.

Huone jossa oli Rose Ekenin töitä, oli kokonaisuutena paras. Kiss-kitarat miniatyyreinä, dokattu bäkkäri veistoksena, singlejä ommeltuna ja Sid Viciousin kirje Nancylle kirjailtuna silkille.

http://www.kiasma.fi/ohjelmisto/thank-you-for-the-music

Kiasmassa on parhaillaan myös lähes sadasta kaiuttimesta koostuva Korppiparvi ääni-installaatio esillä. Keskittymiskyky ei riittänyt enää puolituntiseen kuunteluun jo yhden näyttelyn läpikäyneenä. Tälle on annettava revanssi, joko perjantaina 6.4. tai 4.5.

http://www.kiasma.fi/ohjelmisto/korppiparvi

Lauantain kulttuurit tuli nautittua hieman rajummissa meiningeissä. Kaarlenkadun Kalleriassa oli Aspan, Markkulan ja Siikalan You Are Worth It -näyttelyn päätösbileet ja esillä olevat teokset olivat juuri sitä itseään, mitä näiltä herroilta voi odottaa. Eritteitä, kuolemaa, pahoinpitelyä eri tekniikoin esiteltyinä.

http://urworthit.tumblr.com/