Viime viikonlopun Helsingin helteille kontrastia tarjoili toista kertaa järjestetty Dooomstock. Alppipuiston ja Lepakkomiehen lämpötiloissa ei juuri kontrastia ollut, mutta kirkkaan kevätauringon ja pimeässä baarissa soitetun synkän musiikin välillä sitä löytyi.
Perjantaina kemut korkkasi
Masteroid, joka on allekirjoittaneelle vain nimeltä tuttu. Bändin stoner rock kuulosti paikoin todella hyvältä, mutta sludgen kanssa flirttailut eivät oikein istuneet kokonaisuuteen. Puhtaat laulut miellyttivät korvaa, mutta sludge-kärinät jäivät hieman munattomiksi. Mukava uusi tuttavuus, jonka toivoisin pysyvän vahvemmin stonerin puolella.
Mr. Peter Haydenin kulmikas postrock/psykemetal kuulosti jälleen hyvältä ja arvaamattomalta. Teknisiltä kömmähdyksiltäkään ei vältytty, rumpalin crash lenteli miten sattuu ja basistin piuhat irtoilivat herran säntäillessä yleisön joukkoon. Hartaasti kasattua MRPH:n pitkäsoittoa sopii odottaa juhannukseksi.
Loppuilta menikin Alpparissa hankitun nestehukan korjailuun ja paskanjauhamiseen, joten kahdesta viimeisestä bändistä ei sanottavaa löydy. Aamulla oli jälleen könyttävä puistoon psykotrooppisessa ja peterhaydeenisessa seurassa valmistautumaan toisen illan doomeihin.
Lauantain lauteet lämmitteli
Vinum Sabbatum, jonka
Sabbath-rokkailu valitettavasti jäi itselle hieman taustamusiikiksi tuttujen moikkailulle.
Sign of the Wolf -coveri sai kiinnitettyä huomion lavan suuntaan ja bändin EP on hankintalistalla.
Kahta samanlaista keikkaa en ole
Templesiltä nähnyt, eikä myöskään Dooomstock tuonut tähän muutosta. Psykedeelisellä jamittelulla alkanut keikka tempaisi mukaansa välittömästi. Todella hikisessä Lepakkomiehessä tunnin mittainen setti alkoi loppua kohden tuntua todella raskaalta ja ehkä tällaisiin usean bändin iltamiin kolme varttiakin riittäisi. Templesin jamipotentiaali ja livetiukkuus ovat jo Suomen mittakaavassa huippuluokkaa.
Dark Buddha Risingin keikkaa odottelin vesi kielellä, sillä pikkulinnut lauloivat bändin soittavan vain ja ainoastaan uutta materiaalia. Viikon päästä studioon asteleva Buddha-jengi esitti täpötäydelle Lepakkomiehelle ilmeisesti tulevan pitkäsoittonsa alusta loppuun. Mitä tästä bändistä voi vielä sanoa? Transsiin lietsova synkkä psykedelia on näiden miesten hallussa paremmin kuin millään muulla orkesterilla. Älkää nukkuko Dark Buddha Risingin ohi, ostakaa levyt, käykää keikoilla.
Tornion doom-partio
Fall of the Idols sai hieman epäkiitollisen tehtävän: soittaa Dark Buddha Risingin jälkeen. Illan päättänyt orkesteri kuulosti majesteetillisen raskaalta ja jylhältä, mutta omakin keskittymiskyky oli venytetty jo äärimmilleen tässä vaiheessa ja jo setin alkupuolella oli siirryttävä ulkopuolelle vilvoittelemaan.
Mukavat Dooomstockit, hyviä keikkoja, paljon tuttuja! Kiitoksia järkkääjille ja bändeille!
